1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Savuaromien määrää vähennetään

Savuaromien käyttö elintarvikkeissa vähenee. Euroopan komission esityksen mukaan EU:ssa sallittaisiin ensi syksystä lähtien yhdeksän savuaromia, ja niiden käyttömääriä rajoitettaisiin.

Kotimaan uutiset

Komission savuaromiehdotuksesta on tarkoitus äänestää syksyllä 2010.

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan Suomessa ei ole tällä hetkellä säädöksiä savuaromeista. Ministeriö uskoo, että kun komission asetus tulee voimaan, joidenkin elintarvikkeiden savuaromipitoisuuksia on laskettava tai siirryttävä toisiin savuaromivalmisteisiin.

Perinteisesti lihaa ja kalaa on savustettu säilyvyyden vuoksi. Niille myös ehdotetaan sallittavaksi muita elintarvikkeita korkeampia savuaromipitoisuuksia.

Ministeriön mukaan savuaromien käyttö on perinteistä savustamista turvallisempaa, sillä aromien pitoisuutta on mahdollista säätää. Perinteisessä savussa käytetyt puulajit ja -laadut sekä savustusprosessi määräävät yhdisteet ja niiden pitoisuudet. Savuaromeja taas valmistetaan kondensoituvasta eli tiivistyvästä savusta, ja niistä voidaan poistaa haitallisia aineita.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi