Kotkan vastaanottokeskus täyttyi

Vastaanottokeskuksen yksiköt ovat täynnä Kotkassa. Muualla maassa tilanne on päinvastainen.

Kotka
Miehiä rivitalon edustalla
Kotkan vastaanottokeskusYLE / Anna Huittinen

Laajakosken tukiasumisyksiköstä joudutaan lähiaikoina siirtämään osa asiakkaista Pohjois-Pohjanmaalle Pudasjärven vastaanottokeskukseen, jotta asiakkaiden määrää saataisiin tasoitettua ympäri Suomen.

Kotkassa asiakkaiden määrää yritetään vähentää reilusta kolmestakymmenestä 22:een. Myös Karhulan 200-paikkainen aikuisten yksikkö on täynnä.

Kotkan vastaanottokeskuksen johtaja Janne Autio arvioi, että Kotkan sijainti pääkaupunkiseudun tuntumassa vaikuttaa asiakasmäärään.

- Me pystymme tukemaan hyvin Helsingin toimintaa, kun asiakkaita siirretään paikasta toiseen. Asiakkaita käy paljon Helsingissä kuulusteluissa.

- Jonkin verran tulee Kotkaan suoraankin asiakkaita. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan majoittamaan heitä meidän yksiköihimme, Autio selventää.

Valtakunnallinen lasku näkyy hitaasti

Kotkan vastaanottokeskuksen yksiköistä ainoastaan alle 16-vuotiaiden ryhmäkodeissa on vielä muutama paikka jäljellä.

Valtakunnallisesti vastaanottokeskusten asiakasmäärät ovat olleet laskussa.

Janne Autio sanoo, että asiakasmäärien lasku tuntuu Kotkassa vasta pidemmän ajan kuluessa.

- Heti kun asiakasmäärät ovat lähteneet laskusuuntaan, niin prosentit ja käyttöasteet eivät saman tien putoa.

Lähteet: YLE Kymenlaakso