1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hiekka- ja vesilelut

Rantalelut ovat loppumassa kaupoista

Kuuma kesä ja hyvät rantakelit ovat tehneet aukkoja kauppojen rantaleluhyllyille. Soittokierros Turun seudun myymälöihin paljasti, että esimerkiksi puhallettavat uima-altaat on monin paikoin myyty loppuun jo viikkoja sitten.

Hiekka- ja vesilelut
Myymäläpäällikkö Minna Rahikkala Etolasta kertoo, että rantalelujen menekki on yllättänyt.
Myymäläpäällikkö Minna Rahikkala Etolasta kertoo, että rantalelujen menekki on yllättänyt.YLE / Sannimari Tuomola

Rantaleikeissä käytettävät puhallettavat lelut sekä erilaiset lasten uima-avut ovat käyneet tänä kesänä niin hyvin kaupaksi, että valikoima myymälöissä on käynyt vähiin. Tilanne vaihtelee eri kaupoissa, mutta joidenkin tuotteiden kohdalla myydään useassa paikassa jo ei-oota.

YLE Turun soittokierros Turussa, Raisiossa ja Länsi-Turunmaan Paraisilla oleviin myymälöihin paljasti, että erityisesti lasten puhallettavat uima-altaat alkavat olla kortilla ja ovat jo useista paikoista kokonaan loppuunmyytyjä. Joissain liikkeissä myynnissä oli enää muutama pari puhallettavia käsivarsikellukkeita.

Myymäläpäällikkö Minna Rahikkala Turun Länsikeskuksen Etolasta kertoo, että heillä hyllyistä löytyy vielä jonkin verran uimarenkaita ja kellukkeita, mutta uima-altaat loppuivat jo viikkoja sitten.

Moni hakee nyt uimaleluja jo toisen kerran tänä kesänä, uusia rikkimenneiden tilalle, ja pettyy pahasti. Se, että uimalelut loppuvat kaupoista tässä vaiheessa kesää, on Rahikkalan mukaan poikkeuksellista.

- On vain syytettävä tämän kesän hyvää keliä, vitsailee Rahikkala. Onhan se tietenkin asiakkaille ikävää, ettei rikkimenneen tilalle mistään saakaan uutta, hän jatkaa.

Rantalelujen tulee kestää normaalia leikkimistä, mutta kovempaa käsittelyä ne eivät kestä.

- Jos vaikkapa puhallettavaa lasten uima-allasta käytetään painimattona, niin ei se mikään ihme ole, että rikki menee, naurahtaa Rahikkala.

Menekkiä vaikea arvioida, uutta ei saada tilalle

Myyntipäällikkö Matti Alilonttinen Turun Länsikeskuksen Euromarketista sanoo, että heiltä joitain rantatuotteita vielä löytyy, muttei ihan kaikkea.

- Kesätuotteet tilataan kauppoihin todella hyvissä ajoin ja se tilattu määrä sitten on se, mitä sen kesän aikana myyntiin saadaan, hän toteaa.

Suurin osa puhallettavista uimaleluista tulee Suomeen ulkomailta. Siksi myymälään ei saada täydennystä sormia napsauttamalla.

Hiekkalelujen kohdalla tilanne näyttää paremmalta, sillä niitä valmistetaan myös Suomessa ja täydennystä hyllyihin on helpommin saatavilla.

- Hiekkalelut eivät varmaan Suomesta ihan heti lopu, sanoo Minna Rahikkala.

Vaikka uimalelut vähissä ovatkin, haluaa kauppa varmistaa, että ne kaikki myös myydään. Monen kesätuotteen kylkeen painetaan pian alennuslappu.

- Tosi on, että syksy painaa jo kaupoissa päälle, kertoo Matti Alilonttinen. Jokaisen kaupan on oltava niin sanotusti edelläkävijä ja tuotava uudet tuotteet kesätavaroiden tilalle aika pian.

Lähteet: YLE Turku / Sannimari Tuomola

Lue seuraavaksi