1. yle.fi
  2. Uutiset

Kaupunkiasumisen vaihtoehtoja kehitetään kuumeisesti

Omakotiasuminen kiinnostaa suomalaisia, vaikka rakentamiskustannukset nousevat jatkuvasti. Puurakentaminen ja pientalot innostavat nyt myös uutta arkkitehtipolvea. Asuntomessualueet satsaavat jatkossa toimiviin palveluihin ja joukkoliikenteeseen.

Asuntomessut 2012
Rakenteilla olevia omakotitaloja Mäyränmäellä Vuoreksessa
YLE / Antti Eintola

Pari sukupolvea sitten suurimpienkin kaupunkien liepeille rakennettiin pieniä omakotitaloja hyötypuutarhoineen. Suomalainen pientalo ei ole kuitenkaan ollut enää pitkään aikaan kovin pieni, vaan vähintään 200 neliötä, kahdessa kerroksessa.

Suomessa kaupunkipientalojen historia on lyhyt, muistuttaa arkkitehti ja Aalto-yliopiston asuntosuunnittelun lehtori Pirjo Sanaksenaho.

- Traditio siihen urbaaniin ja tiiviimpään asumiseen on pidempää tuolla muualla Euroopassa. Suomalaiset vasta opettelevat tätä kaupunkimaista asumista, Sanaksenaho sanoo.

Suomesta puuttuu tiiviin kyläasumisen perinne

Historiallisesti suomalainen asuminen poikkeaa esimerkiksi tanskalaisesta suuresti. Meillä talo on sijainnut keskellä peltoja, tilaa ympärillään. Ahtaassa Tanskassa on asuttu kylämäisen tiiviisti jo pitkään. Pääkaupungissa Kööpenhaminassa pientaloasutus alkaa tiiviinä heti ydinkeskustan ulkopuolella ja jatkuu joka suuntaan.

Meillä kaupunkiasuminen tarkoittaa yleensä kerrostaloa. Suurimpiin kaupunkeihin ahtautuva koulutettu, keskituloinen väki etsii nyt kuitenkin myös vaihtoehtoja pelkille kalliille kiviseinille. Uusia pientaloalueita suunnitellaankin kuumeisesti, kertoo Pirjo Sanaksenaho Aalto-yliopistosta.

- No nyt on esimerkiksi käynnissä kestävän kehityksen mukainen pientalon suunnittelukilpailu Vantaalle, Vantaan asuntomessuille vuodeksi 2015. Kilpailussa on teemana tällainen pienimittakaavainen, ekologinen asuminen. Opiskelija saa itse ratkaista ovatko ne erillispientaloja vai kaupunkirivitaloja, joilla on oma piha-alue ja mahdollisesti kaupunkiviljelyä siihen liittyen, Sanaksenaho muotoilee.

Pientaloalueiden kaavat ovat jo suunnittelijoiden pöydillä

Uusia pientaloalueita on suunnitteilla myös eri puolille maata. Tampereella avataan ensi kesän asuntomessuilla uusi Vuoreksen asuntoalue, jossa pääosissa ovat puiset pientalot, palvelut ja joukkoliikenne.

Myös kallis Helsinki raivaa jatkuvasti lisää tilaa ja tontteja omakotiasumiseen, muistuttaa Helsingin kaupungin tonttiasiamies Tuomas Kivelä.

- Jatkossa niitä syntyy lisää. Usein niin, että käyttö jollain alueella lakkaa, esimerkiksi nämä satama-alueet. Ja me toivomme, että Malmin lentokenttä lähtisi tuolta joskus pois. Sipoosta liitettiin aika iso pala Helsinkiin ja se antaa omakotirakentamiselle ja pientalorakentamiselle aivan uudet mahdollisuudet, Kivelä toteaa.

Pelkästään pääkaupungin läheisyydessä Uudellamaalla peltomaisema jatkuu monin paikoin silmänkantamattomiin. Kuntarajat ovat usein kuitenkin ongelma kaavoitukselle, kun raja-alueiden rakentamisesta ei päästä sopuun.

- Asuminenhan pitäisi sijoittaa niin, että se on hyvien joukkoliikenneyhteyksien saavutettavissa. Ja kyllä Suomessa tilaa vielä riittää, arkkitehti ja Aalto-yliopiston asuntosuunnittelun lehtori Pirjo Sanaksenaho muistuttaa.

Lähteet: Yle Uutiset / Suvi Vesalainen

Lue seuraavaksi