Uimataidoton rakastaa vettä

On mukava istua rantakivellä ja katsella, miten joukko ihmisiä polskuttelee ja ui järvessä tai meressä. Aivan kuin vesi olisi noille evättömille ihan kotoinen elementti. Pirjo Pasuri sanoo pakinassaan ihailevansa uimareita, mutta kertoo, että häntä ei saa veteen, vaikka miten yrittäisi.

uinti
Varpaat veden pinnan yläpuolella
Anna Sirén / Yle

En edes omista uimapukua. Olen uimataidoton aikuinen. Miten siinä näin pääsi käymään, on pitkä juttu.

Kun lapsena on asunut kuivilla kylillä, kun kumpikaan vanhemmista ei osannut uida ja on ollut liian kiltti sekä kuuliainen. Siinä se. Kun on hoettu korvat täyteen veden vaarallisuudesta, on järvestä tullut lähes tabu. Veteen hukkuu. Hauki tai hai voi napata ukkovarpaasta, sääreen voi iskeä kramppi tai kesken uinnin voi saada sydänhalvauksen. Eihän noin arvaamattomaan nesteeseen pidä pulahtaa!

Joskus keski-ikäisenä houkutus uimataidon oppimiseen iski parikin kertaa hyvin voimakkaana. Tuli tunne kansalaisvelvollisuuden täyttämisestä, kuin äänestämisestä vaaleissa. Ei voi syyttää uimakoulun opettajia, kun vesipelkoinen ei oppinut luottamaan itseensä eikä veteen. Kaikkensa he tekivät, mutta tulos oli nolla.

Uimahallin allas näytti kammottavan syvältä. Kun seisoi altaan matalassa päässä ja katsoi veden lainehtivaa pintaa, alkoi pyörryttää. Useimmat muut taidottomat tai vähätaitoiset edistyivät kuka enemmän kuka vähemmän. Siis yritetty on, mutta alkupisteessä edelleen ollaan.

Rannalta katsoen pinnalla pysyminen näyttää helpolta. Uimiseen tarvitaan vain vähän raajojen liikuttelua ja matka etenee. Lisää liikettä käsivarsiin ja vauhti kiihtyy. Ihmeellistä! Iloisilta ja tilanteesta nauttivilta kaikki näyttävät. Paniikista ei jälkeäkään.

Jo hyvin pienetkin lapset sukeltelevat ja osaavat uida muutakin kuin sammakkoa tai koiraa. Tuttu tarina kertoo miehestä, joka kellui selällään Vesijärvessä oikea nilkka vasemman polven päällä ja luki Etelä-Suomen Sanomia! Lieneekö ollut joku uimamaisteri, vai sittenkin mätäkuun juttu!

Hyvä uimataitokaan ei aina pelasta, jos vene kaatuu tai ihminen joutuu muuten tahtomattaan veden varaan. Kaikista uimareista ei myöskään ole apua huutavan pelastajaksi. Itseluottamus ei riitä ja oma henki on kallis. On helpompi soittaa hätänumeroon ja toivoa ammattilaisten nopeaa apua.

Tänä kesänä liian moni on jo hukkunut, eikä tilasto ole vielä lopullinen. Useimmat hukkuneista ovat miehiä. Uimataitoakin on heillä ollut, mutta ei riittävästi tai voimat ovat loppuneet kesken. Järki ei ole ollut aina mukana, vaan sen tilalla sitä keltaista nestettä. Uintijuomaksi vesi olisi kaikkein turvallisin.

Myönnettäköön, että uimataito on tarpeellinen taito. Sitä ilmankin tulee kuitenkin toimeen ja elää onnellisena. Riittää, kun viruttelee vain varpaitaan tai kahlaa matalassa rantavedessä. Ei myöskään pidä astua losoveneisiin, ei hurjastelijoiden, eikä juopuneiden ohjaamiin paatteihin. Seikkailijat ja riskinottajat seilatkoot omissa porukoissaan.

Minä jään mielelläni rannalta vilkuttamaan heille.

Lähteet: YLE Lahti