1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. siirtolapuutarhat

Peltolassa tehdään paljon muutakin kuin vain viljellään

Peltolan siirtolapuutarhassa väki jaksaa viljelyn ohessa harrastaa vaikka mitä. Toimintaan pääsee tutustumaan sunnuntaina, perinteisenä Avoimien ovien päivänä.

siirtolapuutarhat
Peltolassa vireää kerhotoimintaa pyöritetään iloisella naisenergialla.Sannimari Tuomola

Puutarhanhoito on tietenkin Peltolan siirtolapuutarhalaisten lempiharrastus, muttei suinkaan ainoa harrastus. Peltolassa pääsee helposti mukaan kerhoihin, joissa tehdään tilkkutöitä, kudotaan mattoja, liikutaan porukalla tai valmistetaan näytelmiä.

Viime vuosina lapsiperheiden määrä on lisääntynyt Peltolassa selvästi, kertoo paikan puuhanainen Helena Honka-Hallila. Siksi toimintaa on nykyisin myös lapsille.

Peltolan kesäkaupunkikylään voi tutustua sunnuntaina Avoimien ovien päivänä kello 12-15.

Lähteet: YLE Turku

Lue seuraavaksi