Rapujuhlien satojen vuosien historia

Vaikka rapuja on syöty Euroopassa jo vuosisatoja, on varsinaisia rapujuhlia vietetty Pohjoismaissa ja Suomessakin 1500-luvulta. Ravunsyönnistä tuli todella muodikasta 1800-luvun puolivälin Pariisissa, josta ilmiö levisi Pietariin ja Ruotsiin.

kulttuuri
Ihmisiä rapujuhlien ruokapöydässä
Enso-Gutzeitin järjestämät rapujuhlat vuonna 1988, istumassa mm Esko Ollila, Bror Wahlroos ja Pentti Salmi.Kalle Kultala

Ravustuksella on pitkät perinteet, jo antiikin maailma näyttää tunteneen ravun hyvin.

Aristoteles mainitsee kirjoituksissaan 300-luvulta eKr. jokiympäristössä elävän ravun. Rapu on kuvattu myös eräissä antiikin kaupunkien kolikoissa. Alussa rapu ei ollut mikään ruokapöytien herkku, vaan niiden uskottiin helpottavan mm. näivetystaudin hoidossa. Kreikkalaiset tunsivat ravun parantavan vaikutuksen milteinpä kaikenlaisiin tauteja vastaan.

Myös roomalainen historioitsija ja lääkäri Plinius vanhempi suositti jauhettua rapua aasinmaitoon sakotettuna avuksi mm. käärmeen ja skorpionin puremiin. Roomalaiset saattoivat myös kantaa kuivattua ravun silmää näkönsä varjelemiseksi ja parantamiseksi.

Munkkien paastoruokaa

Myöhemmin rapujen syönti yleistyi keskiaikaisissa luostareissa. Yhtenä reittinä munkkien sielujen autuuteen pidettiin yksinkertaista elämää ja ruokaa - vuodessa oli lähes 200 paastopäivää, jolloin sai nauttia vain kasvisravintoa. 1000-luvun alussa luostareissa kuitenkin huomattiin, että paastopäivinä saattoi syödä kalaa - sehän ei ollut lihaa.

Ilmeisesti tällöin luostareissa ryhdyttiin myös viljelemään lammikoissa kaloja ja rapuja. Rapuja keitettiin paaston aikana kymmeniätuhansia kappaleita luostaria kohden ainakin jo 1200-luvulta lähtien. Baijerilaisessa Tegernseen luostarissa syötiin 1400- ja 1500- lukujen vaihteessa vuosittain toistakymmentätuhatta rapua, ennätysvuonna kulutus nousi 31 200 rapuun.

Kuningatar Kristiina rapujuhlien ensimmäinen emäntä Pohjoismaissa

Ensimmäinen tiedossa oleva merkintä ravun pohjoismaisesta leviämisestä on Tanskan kuningatar Kristiinan tekemä raputilaus illalliselle vuodelta 1504. Vanhimmat Suomea koskevat muistiinpanot ovat vuodelta 1556, jolloin kuningas Kustaa Vaasa tiedusteli rapujen istutusmahdollisuuksista Ahvenanmaan vesiin.

Ruotsin arkistoista on löydetty myös Erik XIV:n kirje, jossa hän tilaa voudiltaan rapuja tyydyttääkseen ulkomaisten vieraidensa valikoivaa makua. Erikin seuraaja Juhana III puolestaan kielsi pyytämästä rapuja tiluksiltaan ilman lupaa.

Rapujen syömisestä ja rapujuhlista tuli muotia 1800-luvun puolivälin Pariisissa, josta ilmiö levisi Pietariin ja Ruotsiin. Pian myös Suomen piireissä ja etenkin Pohjanmaan kartanoissa syötiin rapuja.

Kun rapujen kulutus kasvoi, myös pyynti lisääntyi voimakkaasti. Ensimmäiset yhteydenotot Suomeen rapujen hankkimisesta tulivat Pietarista jo 1840-luvulla. Kuitenkin laajemmin pyynti alkoi hieman myöhemmin – Hauholla ja Längelmävedellä 1870-1880-luvuilla ja Köyliössä 1890-luvulla.

Suomessa ravunpyynnin keskus oli Kokemäenjoen vesistö. Tärkein syy rapukaupan vilkastumiseen oli Riihimäen ja Pietarin välisen radan rakentaminen vuonna 1870. Kun rataa vielä muutaman vuoden pästä jatkettiin Hämeenlinnasta Tampereelle, oli Kokemäenjoen vesistö ja maan paras rapualue sopivan kuljetusmatkan päässä Pietarista.

Vuonna 1900 Pietarin ja Keski-Euroopan rapukauppa alkoi vetää toden teolla. Huippuvuonna Suomesta vietiin noin 15 miljoonaa rapua ulkomaille ja tuhansia rapuja yössä pyytänyt ravustaja saattoi saada koko vuosiansionsa muutamassa viikossa.

Vielä Kuopion maatalousnäyttelyssä 1906 isännät savolaiseen tapaan ihmettelivät, että "mikähän kala se tuo on". Hiljalleen on rapujen syöminen juurtunut suomalaistenkin tapoihin ja nyttemmin täplärapusaaliiden kasvu on tuonut ravut myös tavallisen kuluttajan juhlahetkiin. Aikaa tähän on kulunut siis vaivaiset 800 vuotta.

Tänä vuonna suomalaisten ravustajien mertoihin ja kauppaan päätyy Kalatalouden Keskusliiton ja Raputietokeskuksen mukaan 6–8 miljoonaa rapua, joista täplärapuja on 4–6 miljoonaa ja loput jokirapuja.

Lähteet: YLE Uutiset