1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikkikeikat

Neljännesvuosisata Turojen huumorirokkia

Lahtelainen huumoribändi Turo’s Hevi Gee on vetänyt yli 1 600 keikkaa 25-vuotisen uransa aikana. Lavoja kierretään vieläkin, vaikka pitkät automatkat eivät herätäkään yhtyeen jäsenissä suurta intoa. Vastikään julkaistiin myös uusi juhlalevy Paha nakki.

Musiikkikeikat
Ari Hukkanen pitää soittamisesta, mutta ei mielellään lähtisi pitkille keikkamatkoille.
Ari Hukkanen pitää edelleen soittamisesta, mutta ei mielellään lähtisi pitkille keikkamatkoille.YLE / Hanna Poikolainen

On vuosi 1985. Hara Laukkanen ja Ari Hukkanen tovereineen päätyvät soittamaan lahtelaisen rock-klubin Torven pikkujouluissa. Pienessä ravintolassa raikasi tuttuja, muiden tekemiä kappaleita ja lisäksi muutama oma huumorilaulu. Vastaanotto oli huikea, kuvailee basisti-sanoittaja Ari Hukkanen. Turo’s Hevi Gee oli syntynyt.

Alkuvuosina bändin kokoonpano vaihtui melkein keikan mukaan. Kun bändi marssi studioon vuonna -89, porukka alkoi olla vakiintunut.

- Alkuvaiheessa otimme tuttuja biisejä ja teimme niihin hauskat sanat. Ensimmäinen levymme myi kultaa, joten kuvittelimme, että niin kävisi myös toiselle albumille. Ei käynyt, vaikka se menikin aika hyvin kaupaksi, sanoo Hukkanen.

Hänen mukaansa Turo’s Hevi Gee putosi huippusuosionsa ajoista maakuntasarjaan vuonna 92-93.

- Myöhemmin jatkoimme taas. Bändi on ollut koko 25 vuoden ajan hengissä.

Pieru naurattaa aina

Bändin nimeen vaikutti perustamisen aikoihin paikallinen hahmo, joka pyöri baareissa ja pyyteli ihmisiltä markan kolikoita. Pian nimeen Turo’s Hevi Gee yhdistyi myös tietynlainen imago, jonka tekivät bändin jäsenten keikoilla käyttämät hatut, lasit ja kravatit.

Yhtyeen ajatuksena on alusta lähtien ollut tehdä huumoripitoista rokkia. 1 600 keikan ja 25 vuoden kokemuksella Hukkanen varmasti tietää, mikä suomalaisia naurattaa.

- Aika alkeellisella huumorilla saadaan kadunmies nauramaan. Pierujutut ovat aina hauskoja. Olemme pyrkineet tekemään myös älyllisempää huumoria, joten kappaleet saattavat avautua vasta toisella kuuntelulla.

Lainaveisuista omiin

Alun perin bändin levyillä ja keikoilla kuultiin paljon ulkomaista lainamateriaalia, mutta viime vuosina omia kappaleita on tullut yhä enemmän.

- Ihan tekijänoikeuksien ja lupien pyytämisen vuoksi. Uudella levyllä kaikki lainakappaleet ovat kotimaisia, koska luvat saa pyydettyä helposti. Kotimainen säveltäjä sanoo yleensä, että juu, tehkää vaan, Ari Hukkanen kertoo.

Kysytyimpinä aikoinaan Turo’s Hevi Gee heitti 130 keikkaa vuodessa. Vieläkin miehet jaksavat kiertää, vaikka jatkuva autossa istuminen ei olekaan mieleen.

- Vastikään viikonloppuna ajettiin toista tuhatta kilometriä. Soittaminen on kivaa, mutta kotimaan matkailu alkaa jo tökkiä. Tuhat kilometriä syö miestä pahasti.

Paikallisesta pidetään

YLE Lahti kysyi kuuntelijoiltaan, mikä on heidän kaikkien aikojen suosikkinsa paikallisista yhtyeistä.

Kilpailu oli tasaväkinen ja kärkisijan jakoivat lopulta neljä bändiä. Päijäthämäläisten suosikeiksi nousivat Apulanta, Turo’s Hevi Gee, Sleepy Sleepers ja Mustangs.

Lähteet: YLE Lahti