1. yle.fi
  2. Uutiset

Kauppa-auto köröttelee taas

Kesäkuun alusta Utajärvellä on pitkän tauon jälkeen kiertänyt kauppa-auto. Kauppa-auto, eli tuttavallisemmin kauppis, on helpottanut monen utajärveläisen elämää, sillä kauppamatkat ovat saattaneet aikaisemmin venähtää jopa yli sadan kilometrin pituisiksi.

myymäläautot
Miehet kävelevät kauppa-autolle
YLE Oulu

Utajärvellä edellinen kauppa-auto lopetti kulkunsa kymmenisen vuotta sitten, ja sama ilmiö on ollut nähtävissä monessa muussakin pohjoissuomalaisessa kylässä. Kauppiaspariskunta Veikko ja Asta Perätalon auto on harvinaista herkkua koko Suomen mittakaavassa.

- Minun tiedon mukaan Pohjois-Suomessa ei ole kauppa-autoja kuin Pudasjärvellä ja me täällä Utajärvellä, kauppias Veikko Perätalo toteaa.

Kyliltä kiitellään

Kymmenien kilometrien pituisia kauppareissuja kulkeneet utajärveläiset ovat ottaneet kauppa-auton innolla vastaan, ja autolla käy nykyään päivässä satakunta asiakasta. Kauppa-auto helpottaa erityisesti iäkkäämpiä ihmisiä, joilla ei ole omaa autoa tai edes ajokorttia.

- Oikein oli yllätys, että tämmöistä palvelua vielä tänne saadaan, hämmästelee utajärveläinen Elsa Perkiö.

- Helpottaahan se. Ei tarvi sinne 40:n kilometrin päähän lähtä ajelemaan, edestakaisin tulee se 80 kilometriä kauppareissulle mittaa, kauppa-autolla asioiva Ahti Väisänen toteaa.

- Kiikussa istutaan aina ja odotellaan jo, että voi kun se kauppis tulee pian. Ihan tulee mieleen entisaika, kun se kulki. Olen enemmän kuin mielissään, että saatiin se taas täällä käymään, Aino Moilanen kiittelee.

Kesäaikana mökkiläiset tuovat oman lisänsä kauppa-auton kassaan. Vielä kauppiaspariskunta ei uskalla arvioida kuinka kauppa kannattaa, mutta tarkoitus olisi pitää auto liikkeellä myös talvella.

- Jos vain asiakkaita piisaa, niin tottahan toki me ajetaan talvellakin, kauppias Veikko Perätalo tuumaa.

Lähteet: YLE Oulu / Eeva Huovinen

Lue seuraavaksi