Meri söi laivanhylyt mutta säästi lastit Italian rannikolla

Meriarkeologit ovat löytäneet neljän roomalaisaikaisen aluksen lastit Zannonen saaren vesiltä Italian rannikolta. Hylyt ovat vuosisatojen aikana tuhoutuneet, mutta lastit ovat niillä sijoillaan, joihin ne vajosivat.

Kolme viiniä ja öljyä rahdannutta kauppalaivaa ja ilmeisesti tiililastissa seilannut neljäs alus kokivat kohtalonsa 400 - 600-luvuilla. Ne painuivat jopa 165 metrin syvyyteen, jossa ne ovat olleet turvassa kalastajien pyydyksiltä.

Meren pieniltä organismeilta syvyys ei kuitenkaan ole suojannut, vaan ne ovat pistelleet puurakenteet suihinsa. Laivoista muistuttaa vain muoto, johon lasti aikoinaan ladottiin.

Lastina oli italialaisia viiniamforoita sekä pohjoisafrikkalaista ja espanjalaista kauppatavaraa, muun muassa oliiviöljyä, hedelmiä ja garumia, voimakkaanhajuista kalakastiketta, jota roomalaiset käyttivät runsain määrin ruoanlaitossa.

Italian kulttuuriministeriö tutkii aluetta yhdessä yhdysvaltalaisen Aurora-säätiön kanssa. Se on erikoistunut edistämään Välimeren merenpohjan arkeologisia tutkimuksia. Tutkimuksia aiotaan jatkaa robottikameroiden avulla, kertoo Italian uutistoimisto Ansa.

Laivojen hautausmaasta kaavaillaan vedenalaista museota

Italian länsipuolelta Ventotenen saaren liepeiltä on viime vuosina löydetty joukko muitakin aluksia. Tutkijat ovat jokseenkin varmoja, että saaristo oli keskeinen reitti aluksille, jotka toivat tavaraa Rooman kaupungin varastomakasiineihin.

- Ventotene oli perinteisesti suojasatama myrskyyn jääneille aluksille. Tuhoutuneet alukset näyttävät pyrkineen sen turviin, sanoo Aurora-säätiön pääarkeologi Timmy Gambin.

Viime vuonna löytyi viisi alusta läheltä saarta, jonne roomalaisilla on tapana karkottaa säädyttömyydestä syytettyjä ylimystönaisia. Keisari Augustus passitti sinne tyttärensä Julian rangaistukseksi aviorikoksesta.

Italia on allekirjoittanut YK:n tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon sopimuksen, jonka perusteella hylkyjä ei saa nostaa. Vaikka se saattaa houkutella ryöstösukeltajia, tutkijat uskovat, että päätös kannattaa turismin lisääntymisen vuoksi. Alueesta kaavaillaan merenalaista museota, jonne vieraat voisivat itse sukeltaa.