Asetarkastaja Blixiä kuullaan Irakin sodasta

YK:n asetarkastajia Irakissa johtanut Hans Blix todistaa tiistaina Irakin sotaa tutkivan komission edessä Lontoossa. Blixiltä haluttaneen arviota siitä, olisiko sota voitu välttää, jos asetarkastajille olisi annettu lisää aikaa, uskoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Ulkomaat
YK:n asetarkastaja Hans Blix
Stefan Zaklin / EPA

Ruotsalainen Blix toimi asetarkastajien päällikkönä Irakissa ennen Saddam Husseinin hallinnon kukistumiseen johtanutta hyökkäystä maaliskuussa 2003. Asetarkastajat yrittivät todentaa Yhdysvaltain epäilyjä Saddamin joukkotuhoaseohjelmasta.

Joukkotuhoaseita ei Irakista lopulta löytynyt. Moni uskoo, että jos YK:n asetarkastajille olisi annettu enemmän aikaa, he olisivat kyenneet todistamaan asian vedenpitävästi.

Blix moitti Irakia ennen hyökkäystä siitä, ettei se antanut riittävästi tietoja aseohjelmistaan. Asetarkastajien raporteissa ei kuitenkaan ollut mitään, mikä olisi antanut riittävät todisteet YK:n mandaatin saamiseksi hyökkäykselle. Yhdysvallat, Britannia ja joukko liittolaismaita hyökkäsi Irakiin lopulta ilman turvallisuusneuvoston tukea.

Blix on tuominnut hyökkäyksen useasti ja syyttänyt Britanniaa ja Yhdysvaltoja tiedustelutiedon ylitulkinnasta hyökkäyksen oikeuttamiseksi.

Hän on ensimmäinen ei-britti, joka saapuu Sir John Chilcotin johtaman tutkintakomission kuultavaksi. Komission odotetaan julkaisevan raporttinsa tämän vuoden lopulla.

Britannian entinen pääministeri Gordon Brown asetti komission viime vuonna sotaan johtaneen päätöksenteon ja mahdollisten virheiden selvittämiseksi. Brownin edeltäjä Tony Blair on saanut kovaa kritiikkiä päätöksestään viedä Britannia mukaan sotaan. Brittijoukot ovat sittemmin vetäytyneet erittäin epäsuositusta operaatiosta.

Aiemmat Irak-selvitykset ovat antaneet Britannian hallitukselle puhtaat paperit.

Lähteet: Reuters, YLE Uutiset