Turvapaikkaa odottavat tekevät taidetta Helsingissä

Kyläsaaren vastaanottokeskuksen asukkaat ovat kesäkuukausien aikana muun muassa kirjoittaneet runoja ja tehneet videoteoksia. He osallistuvat nykytaiteilijoiden Refugee Air -taideprojektiin, joka pyrkii yhteisen keskustelun luomiseen.

kulttuuri

Kuvataiteilija JP Kaljonen on tehnyt kaksi videoteosta yhteistyössä Afganistanista ja Irakista tulleiden pakolaisten kanssa. Toinen niistä käsittelee kommunikaation haasteita.

- Yritimme aluksi keskustella Irakista tulleen arabin kanssa suomeksi, sillä hän oli oppinut muutamia sanoja suomen kieltä. Päädyimme kuitenkin käyttämään käännösohjelma Google Translatoria keskustelun käymiseen, ja yhteinen videoteoksemme käsittelee tätä keskustelua, Kaljonen kuvailee.

Absurdejakin tilanteita koettiin. Muutaman kerran työpari joutui hankaluuksiin, kun käännösohjelma käänsi jotkin sanat tarkoittamaan kulttuurisesti huonoja asioita.

- Siitä seurasi pitkät selvittelyt, edelleen käännösohjelman avulla, mitä kumpikin tarkoitti ja miksi toinen näyttää yhtäkkiä hyvin vihaiselta, Kaljonen kertoo.

Pakolaisidentiteetti näkyy teoksissa

Vastaanottokeskuksissa ja pakolaisleireillä yhteiskunnan tarjoamat virikkeet ovat vähissä. Monien pakolaisten kohdalla epämääräinen odotustila jatkuu vuosikausia, eikä yhteyksiä ulkopuoliseen maailmaan ole helppo rakentaa. Taiteen avulla se on mahdollista, Kaljonen uskoo.

- Onhan se äärettömän tärkeää, että pakolaisilla on mahdollisuus kommunikaatioon myös paikallisen väestön eikä vain viranomaisten ja poliisin kanssa. Olisi myös tärkeää, että vuorovaikutus alkaisi aivan ensi metreiltä, hän sanoo.

Monet pakolaisista joutuvat olemaan roolissaan niin pitkään, että siitä tulee osa identiteettiä. Siksi moni pakolainen pohtii omaa kotiseutuaan tai omaa elämäänsä pakolaisena myös tekemissään teoksissa.

- Se on sellaista maasta toiseen kiertämistä. Yksi ihminen kuvasi sitä aika romanttisesti niin, että hän on kuin kotka, joka katsoo kaikkea yläpuolelta ja lentää paikasta toiseen, mutta ei voi jäädä minnekään, Kaljonen sanoo.

JP Kaljosen mukaan etenkin nuorilla on vaikeaa.

- Jos meillä suomalaisilla on mahdollista potea kolmenkympin kriisiä, niin aivan samoin pakolaisena joutuu huomaamaan, että vuodet vierivät ohi. Oma elämä ei kuitenkaan pääse ikinä alkamaan, silllä pakolaisia voidaan pallotella maasta toiseen yli kymmenenkin vuotta.

Refugee Air -taidehanke on osa perjantaina Helsingissä käynnistyvää kaupunkikulttuurifestivaali URB:ia.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Jonni Roos