1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

Jay-Z:n kappaleen parodiavideosta nettihitti

Jay-Z:n ja Alicia Keysin Empire State of Mind -kappaleesta tehty parodiavideo on noussut nettihitiksi. Miltei kaksi miljoonaa katsojaa keränneessä versiossa sen tekijät pilailevat myös walesiläisen kotikaupunkinsa Newportin kustannuksella.

viihde

Newport (Ymerodraeth State of Mind) -niminen video on katsottu YouTubessa yli 1,7 miljoonaa kertaa ja sitä on kehuttu nasevasta sanoituksestaan. Walesiläinen ymerodraeth-sana tarkoittaa imperiumia.

Alkuperäisessä kappaleessa hehkutetaan New Yorkia, mutta parodiassa käydään läpi nuhjuisen satamakaupungin Newportin erikoisuuksia. Sanoissa sanotaan esimerkiksi, että pikaruoka (ranskalaiset, juusto ja curry) saa tuntemaan olon aivan uudeksi, kun päälle kulauttaa vielä paikallista vahvaa olutta.

Yksi parodian tekijöistä on 24-vuotias elokuvantekijä Morgan Jane Delaney, jonka mukaan video oli aluksi vain sisäpiirin vitsi. Hän kuitenkin päätyi kuvaamaan sitä yhdessä poikaystävänsä ja koomikkokaverinsa kanssa.

Viime kuussa kuvattu video on saanut lyhyessä ajassa myös julkkisfaneja. Esimerkiksi brittilaulaja Lily Allen linkkasi videon faneilleen Twitterissä.

Lähteet: AP, YLE Uutiset

Lue seuraavaksi