Kärpät kotien riesana

Kärpät ovat tunkeneet pesimään ihmisasumuksiin. Pienpedoilla riittää ravintoa hiiristä, sammakoista ja linnuista, mutta silti ne hakeutuvat pesimispuuhiin ihmisten taloihin.

luonto
Kärppä saattaa luikahtaa sisälle asuntoon sopivan tilaisuuden tullen. Pienikokoinen eläin pujottelee sujuvasti huonekalujen välissä.
Kärppä saattaa luikahtaa sisälle asuntoon sopivan tilaisuuden tullen. Pienikokoinen eläin pujottelee sujuvasti huonekalujen välissä.YLE / Lahti

Toiminnanohjaaja Matti Sundelin Lahden seudun riistanhoitopiiristä kertoo kärppäpesueen aiheuttaneen sotkua omakotitalojen vinteillä muun muassa Lahdessa Sipurantiellä ja Sysmässä.

Pienpetojen elinolot ovat hyvät. Myyriä, hiiriä, sammakoita ja pikkulintuja on riittänyt eläinten ravinnoksi.

Lumikko on rauhoitettu eläin. Sen sijaan kärppää saa metsästää myöhään syksyllä.

Lähteet: YLE Lahti