Sompasaareen voi kruisailla drive-in-leffaan

Lauantaina voi ajella ilmaiseksi drive-in-elokuviin Helsingin Sompasaareen. Portit avataan kello 17 ja leffa alkaa kello 20. Tapahtuman järjestävät Hot Rod autojen harrastajat, joten ennen leffan alkua voi ihastella myös erilaisia amerikanrautoja.

elokuvat
Sompasaaressa vuonna 2009 esitetty Drive-in leffa veti paikan täyteen.Aki Hairetdin

Viime vuonna esitetty Svengijengi -62 ( American Graffiti) keräsi paikalle 300 autoa.

FSRA:n puheenjohtaja Aki Hairetdin sanoo Maailman nopein intiaani ( The World's Fastest Indian) -elokuvan nimen olevan hieman harhaanjohtava.

- Leffa ei siis kerro intiaaneista vaan tämä kertoo Indian-moottoripyöristä. Uusiseelantilainen harrastaja osti Indian-merkkisen moottoripyörän ja viritteli sen 1960-luvulla tavoitteenaan päästä Bonnevillen suola-aavikolla käytäviin nopeuskilpailuihin. Hän teki siellä neljä maailmanennätystä, joista yksi on vielä voimassa. Tässä on siis tositarina taustalla.

Elokuva on vuodelta 2005 ja sen pääosassa Anthony Hopkins.

Hairetdin toteaa, että Suomessa ei ole juurikaan ollut drive-in-leffakulttuuria, koska talvella on liian kylmä ja kesällä on liian valoisaa. Nykyään digitaalitekniikka ja liikuteltavat valonäytöt mahdollistavat elokuvan näyttämisen jo kahdeksan aikaan illalla.

Lähteet: YLE Helsinki