1. yle.fi
  2. Uutiset

Love Paraden uhreja on muistettu Saksassa

Saksassa on lauantaina järjestetty muistotilaisuus Love Parade -teknofestivaalin uhreille. Muistojumalanpalvelus pidettiin Duisburgissa, jossa 21 ihmistä kuoli ja yli 500 loukkaantui viikko sitten festivaalilla syntyneen joukkopaniikin seurauksena.

Ulkomaat
Vaaleatukkainen, nuorisovaatteisiin pukeutunut nainen on polvillaan ja lisää oman kynttilänsä punaiseen kynttilämereen.
Nuori nainen sytyttää kynttilän Duisburgin onnettomuuspaikalle myöhään illalla 29. heinäkuuta.EPA / Fredrik Von Erichsen

- Rakkauden paraatista tuli kuoleman tanssi, kuvaili Saksan protestanttisen kirkon päämies Nikolaus Schneider muistojumalanpalveluksessa Salvatorin kirkossa Duisburgissa.

Jumalanpalvelukseen osallistui surevien omaisten ja pelastustyöntekijöiden lisäksi muun muassa liittokansleri Angela Merkel, presidentti Christian Wulff ja liittopäivien puhemies Norbert Lammert.

Neljä eri saksalaista televisiokanavaa lähetti muistotilaisuuden suorana. Duisburgin asukkaat seurasivat jumalanpalvelusta kirkoissa ja paikalliselle jalkapallostadionille pystytetyiltä tauluilta. Koko maassa on lisäksi suruliputus.

Duisburgissa järjestettiin lauantaina myös marssi kaupungin juna-asemalta tunnelille, jossa joukkopaniikin uhrit kuolivat tasan viikko sitten.

Onnettomuus on synnyttänyt voimakasta arvostelua Saksassa. Saksalaislehtien mukaan tapahtuman turvallisuudesta tingittiin eikä Duisburg ollut riittävän suuri jättitapahtuman pitopaikaksi.

Puolesta tuhannesta tragediassa loukkaantuneesta 25 on yhä sairaalahoidossa.

Lähteet: YLE Uutiset, AFP, AP, Reutes

Lue seuraavaksi