1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. päivähoito

Palmia otti vastuulleen päiväkotilasten muonituksen

Helsingin päiväkotien ruokahuollosta vastaa tästä päivästä alkaen kaupungin liikelaitos Palmia. Päiväkodeissa toimivat keittäjät eivät osallistu enää kasvatustyöhön.

päivähoito
Lapsia ruokailemassa päiväkodissa
YLE

Vastuu Helsingin noin 300 päiväkodin ruokahuollosta on siirtynyt Helsingin sosiaaliviraston alaisuudesta kaupungin liikelaitos Palmialle tänään.

Noin 500 työntekijää siirtyy Palmian palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Muutoksen myötä työntekijät eivät osallistu enää lasten kasvatus- ja hoitotehtäviin paitsi jos ne liittyvät ruokakulttuuriin. Pieniä avustavia tehtäviä kuitenkin tehdään tarpeen vaatiessa.

Muutoksen avulla kaupunki säästää henkilöstökuluissa arviolta miljoona euroa vuodessa.

Säästöjä on luvassa

Helsingin päätös muuttaa ruokahuollon työntekijöiden työnantajaa herätti voimakasta vastustusta päiväkotilasten vanhempien keskuudessa. Vanhemmat pelkäsivät, että esimerkiksi pullan ja leivän leipominen päiväkodeissa lopetetaan.

Palmiasta on vakuutettu, ettei päiväkotien tarvitse muuttaa esimerkiksi leipomiskäytäntöjään. Palmia ei suunnittele päiväkotien ruokapalveluiden keskittämistä suurempiin yksiköihin, toistaiseksi päiväkodit saavat pitää omat keittäjät ja siivoojat.

Vaikkei muutos näy heti lasten arjessa, aikoo Palmia pikkuhiljaa kuitenkin tehostaa ruokapalveluita säästöjen aikaansaamiseksi. Käytännössä se voi tarkoittaa työntekijämäärän vähenemistä tai valmiiden ruokien toimittamista nykyistä useampaan päiväkotiin.

Lähteet: YLE Helsinki

Lue seuraavaksi