Vehviläinen: Valtio valmis tukemaan kannattamattomia lentoreittejä

Liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan ostoliikennetoiminta on ainoa järkevä keino Finncommin mahdollisen lakkautusuhan alla olevien Porin ja Seinäjoen lentoreittien tukemiseen. Jyväskylän lentoreitillä se ei tule kyseeseen, koska reittiä lentää myös Finnair.

talous
Lentokone nousee
Yle

Ostoliikennetoiminta tarkoittaa sitä, että jos jollekin maakuntakentälle loppuu lentoliikenne kokonaan, valtion tarjouskilpailun voittava lentoyhtiö saa yksinoikeuden lentovälille. Valtio tukee ostoliikennetoimintaa, mutta Vehviläisen mukaan lentoreittien ylläpitämiseen täytyy olla myös kaupalliset perusteet.

- Jos halutaan turvata lentoliikenne, valtion on oltava mukana. Aitoa tukemista on myös se, että ihmiset käyttävät lentoja. Ei valtio voi ostaa kaikkia niin sanottuja tyhjiä tuoleja. Lentoreitillä pitää olla tietty käyttöaste, että sitä kannattaa tukea, Vehviläinen toteaa YLE Uutisten haastattelussa.

Valtio valmis tukitoimiin

Vehviläinen muistuttaa, että valtio on tukenut miljoonalla eurolla Savonlinnassa ja Varkaudessa toteutettua ostoliikennetoimintaa. Hän ei kuitenkaan lähde arvioimaan Porin ja Seinäjoen lentoreittien ostoliikennetoiminnan kustannuksia. Ministeriössä on silti jo linjattu, että mahdollisiin tukitoimiin on valmius.

- Kustannusten jakamista pitäisi pohtia yhdessä valtion, alueen elinkeinotoiminnan ja kaupunkien kanssa. Silloin pitäisi myös varautua laittamaan valtion budjettiin lisää rahoitusta.

Lennot tärkeitä elinkeinoelämälle

Vehviläinen pitää maakunnallisten lentojen säilyttämistä tärkeänä etenkin alueellisen elinkeinotoiminnan kannalta.

- Alueilta on päästävä sujuvasti lentäen paitsi Helsinkiin, myös Helsingin kautta ulkomaille.

Vehviläisen mukaan liikenneministeriössä odotetaan nyt virallista tietoa Finncommin ratkaisusta Porin, Seinäjoen ja Jyväskylän kenttien suhteen.

- Jos tulee ratkaisu, että johonkin ei enää lennetä, ryhdymme ministeriössä toimiin.

Finncommin vaikeudet ylläpitää lentojaan Porin, Seinäjoen ja Jyväskylän lentoreiteillä ovat olleet esillä liikenneministeriössä jo vuoden ajan. Valtion tukitoimena Finavia on aiemmin alentanut kaikkien lentoyhtiöiden lentokenttämaksuja.

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) ei halunnut sunnuntaina kommentoida asiaa.

Lähteet: YLE Uutiset / Katri Tuominen