"Naisten elämä on aika mielenkiintoista"

Naiseus on kuvanveistäjä Kerttu Horilalle yltäkylläinen ideapankki. Hänen tekemissään luonnollisen kokoisissa keramiikkaveistoksissa naisfiguurit istuvat kirkonpenkissä, kahlaavat kanaalissa tai peilaavat omaa kuvaansa. Tuorein teos Maire vaihtaa Porissa paikkaa sen mukaan, missä veistosta milloinkin tarvitaan.

kulttuuri
Kerttu Horilan (penkillä oikealla) uusin teos on Porissa paikkaa vaihtava Maire (vasemmalla).YLE / Tuuli Liekari

Varkaudessa syntynyt Kerttu Horila työskentelee Vanhassa Raumassa. Siellä syntyy keramiikkaveistoksia, jotka edustavat erilaisia naiskuvia. Horilan näyttely on rakennettu aina eri juoneen ja teemaan.

Toisissa teoksissa naiset peilaavat itseään, ja katsoja joutuu tirkistelijän rooliin. Toisissa teoksissa naiset istuvat odotushuoneessa, ja katsoja voi istahtaa tyhjälle paikalle keramiikkanaisen viereen.

Tuorein Horilan teos on Porin kaupunkikuvaan ilmestynyt Maire. Penkillä istuva Maire vaihtaa paikkaansa eri puolille kaupunkia aina tarpeen mukaan.

Inspiraatio haussa koko ajan

- Olen viimeaikoina tutkinut naisen elämää, sillä sehän on minua niin lähellä ja tuttua. Minä todella pidän ihmisten kuvaamisesta. Kun saan uuden veistoksen valmiiksi, on kuin olisin synnyttänyt uuden ihmisen, Horila kertoo.

Horila kertoo hakevansa koko ajan inspiraatiota.

- Haen koko ajan ympäriltäni erilaisia naistyyppejä. Naisten elämä on aika mielenkiintoista. Ei miehissäkään ole vikaa, mutta jos miehiä kuvaisi samalla tavalla kuin kuvaan naisia, ei se toimisi, Horila tuumii.

Keraamikon koulutuksen saanut Horila joutui opettelemaan suurikokoisten ihmisfiguurien valmistamista varten kokonaan uuden tekniikan. Koulutuksessa opittu pienten sarjatuotantoisten keramiikkaesineiden valmistukseen tähtäävä tekniikka ei niihin sopinut. Horila onkin tiettävästi ainoa vastaavia keramiikkateoksia Suomessa tekevä taiteilija.

Patsas Anu Pentikistä

Ensi vuonna paljastetaan Kerttu Horilan tuoreet teokset, näköisveistokset taidekeramiikkayrittäjä Anu Pentikistä ja tämän Topi-puolisosta. Luonnollisen kokoiset keramiikkapatsaat sijoitetaan Pentikin tehtaanmyymälän kahvioon oman pöytänsä ääreen. Ne paljastetaan yrityksen 40-vuotisjuhlassa.

Horilan taiteessa saattaa olla luvassa muutos, sillä alati hyväntuuliset keramiikkaihmiset ovat alkaneet hieman ärsyttää häntä.

- Ärsyttää, että kaikki nauravat töilleni. Hyvän olon -taide voisi ehkä jäädä pois, Horila pohti Aamutelevision haastattelussa.

Lähteet: YLE Uutiset