1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Terrorismin rahoituksesta epäilty mies vapautettiin

Helsingin käräjäoikeus on vapauttanut tänään tiistaina terrorismirikoksista epäillyn miehen. Muun muassa terrorismin rahoituksesta epäillyn somalitaustaisen miehen vapauttamista pyysi poliisi.

Kotimaan uutiset
Keskusrikospoliisi.
Yle

Suomessa asuva mies oli vangittuna viime vuoden syyskuusta lähtien. Häntä on epäilty terrorismin rahoituksesta, värväyksestä terrorismiin ja terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta.

Tutkinnanjohtaja Kaj-Erik Björkqvist keskusrikospoliisista sanoo esitutkinnan olevan siinä vaiheessa, että poliisin arvion mukaan vangitsemisen edellytyksiä ei enää ollut.

Tiistaina vapautettu mies on kuitenkin määrätty matkustuskieltoon. Björkqvistin mukaan mies on epäiltynä edelleen ja poliisilla on tarve kuulla häntä vastedeskin. Matkustuskiellolla halutaan turvata, että mies on Suomessa esitutkintaa, syyteharkintaa ja mahdollista oikeuskäsittelyä varten, Björkqvist sanoo.

Björkqvistin mukaan syyttäjän pohdittavaksi jää, aiotaanko miestä vastaan nostaa syytteitä. Hän kertoo esitutkinnan valmistuvan ensi syksyn aikana, jonka jälkeen se toimitetaan syyteharkintaan.

Tutkinnanjohtaja kertoo, että poliisilla on tapaukseen liittyen vielä kuusi henkilöä, joita se haluaisi kuulla. Björkqvistin mukaan ulkomailla olevat henkilöt liittyvät rahoittamiseen ja värväämiseen.

Lähteet: Yle Uutiset

Lue seuraavaksi