1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuumailmapalloilla hieno kesä

Oululainen Kuumalento Oy siunailee hienoja kesäkelejä. Yleisöä on päästy lennättämään muutamaa kovatuulista iltaa lukuunottamatta päivittäin. Pohjois-Suomen ainoa alan yritys on investoinut kolmanteen, aiempia tilavampaan kuumailmapalloon.

Kotimaan uutiset
Korkeudessa täydellisen hiljaisuuden katkaisee välillä kaasupolttimen voimakas karjaisu.YLE / Arto Veräjänkorva

Kuumailmapalloa ei voi ohjata. Silti sen kyytiin uskaltautuu yhä useampi turisti ja yritysvieras.

Oululainen Kuumalento Oy on investoinut uuteen, kaksi kertaa aiempia tilavampaan lentolaitteeseen. Vasta muutamia kertoja lentäneen pallon koriin mahtuu jopa kymmenen ihmistä.

- Uudella, Nordean värejä tunnustavalla pallolla aiotaan pistää ennätykset uusiksi. Kalevan nimeä kantava keltainen pallo on yltänyt parhaimmillaan 70 km/h nopeuteen ja sillä on lennetty yli 400 km:n matka, kertoo pilotti Jani Länkinen.

- Alkusyksyyn ajoittuu myös viidestä kilometristä tehtävä benjii-hyppy. Ennätyshyppääjä jatkaa matkaansa laskuvarjolla.

Oulun seudulla lähtöpaikkoina toimivat tuulen suunnasta riippuen mm. Hietasaari ja Muhos. Laskeutuminen puolestaan on sallitua mihin tahansa, sillä paikkaa ei aina pääse valitsemaan kovin tarkasti.

Parin kilometrin korkeuteen nousseelta kuvakertomuksen iltalennolla alas tultiin kesantopellon laidassa sijaitsevaan pajukkoon Vaalantien varressa..

- Tässä pallo pysyy hyvin kiinni, kunnes maajoukot vetäisevät pallon tuohon pihatielle, juttelee naama peruslukemilla Jani Lankinen.

Yleisölennätyksissä asiakkaat puetaan lierihattuihin, sillä kaasupolttimesta saattaa leijalla pieniä nokihiutaleita. Korkealla on viileää, johon asusteilla kannattaa varautua. Kenkien valinnassa tulee ottaa huomioon, että laskeutuminen tapahtuu yleensä peltoon.

Lähteet: YLE Oulu

Lue seuraavaksi