1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kaupat peruneet myöhäisiä aukioloja

Osa aukioloaan pidentäneistä kaupoista on joutunut palaamaan lyhyempiin aukioloihin, koska aukiolo ei kannattanutkaan. Kaupan sijainti vaikuttaa oleellisesti asiakkaiden määrään ilta- ja yöaikaan. Kaupan liiton toimitusjohtaja muistuttaa, ettei aukiolainsäädännön muutoksella tavoiteltu alun alkaenkaan maksimiaukioloja, vaan joustoa aukioloaikoihin.

Kotimaan uutiset

Esimerkiksi Pajamäen Siwa Helsingissä on tätä nykyään auki jälleen klo 21:een.

Myymäläpäällikkö Sirpa Degerlund sanoo, että muutaman kuukauden kokeilu kello 23 kestäneestä aukiolosta osoitti ettei pidennys kannata.

– Kun asiakkaat oppivat, että olimme myöhään auki, niin kyllähän heitä kävi muutamia kymmeniä, mutta ei riittävästi. Pajamäki nukkuu jo siihen aikaan.Tämä on kuitenkin pieni kylä eikä täällä ole läpikulkuliikennettä, kuten esimerkiksi Helsingin keskustassa.

Degerlund toteaa olevansa tyytyväinen aukiolon lyhenemiseen takaisin ilta yhdeksään. Hän ei alun perinkään pitänyt ajatuksesta työskennellä kello 23:een asti, koska on neljän lapsen äiti.

Toinen helsinkiläinen Siwa on joutunut lyhentämään aukioloaan taloyhtiöstä tulleiden valitusten vuoksi.

Siwojen ja Valintatalojen omistajan Suomen Lähikaupan markkinointijohtaja Kimmo Backman kertoo, että muilta osin pidennetyt aukiolot ovat toimineet hyvin. Etenkin kesällä ihmiset ovat aktiivisia myös ilta- ja yöaikaan. Kesälomien jälkeen tilannetta arvioidaan kuitenkin uudestaan.

Backmanin mukaansa vapaampia aukioloaikoja arvostavat etenkin nuoret ja lapsiperheet.

Helsingissä on useita Siwoja ja Alepoita, jotka pitävät ovensa auki klo 23:een asti. Kolme pikkukauppaa on avoinna myös ympäri vuorokauden.

”Tavoitteena ei maksimiaukiolot”

Kaupan liiton toimitusjohtajan Juhani Pekkalan mukaan aukiolojen vapautuminen on tuonut tavoiteltua joustoa aukioloaikoihin.

- Kun lainsäädäntöä muutettiin, niin tavoitteena ei ollut, että kaikki kaupat ovat auki niin paljon kuin laki sallii. Nyt kaupat pystyvät muokkaamaan aukiolonsa sen perusteella, milloin asiakkaat siellä parhaiten käyvät, sanoi Pekkala Radio Suomen Ajantasassa.

Liiton näkökulmasta aukioloaikauudistus on ollut onnistunut. Juhani Pekkala arvelee, että esimerkiksi henkilökunnan saaminen myöhäisempiin vuoroihin ei ole ollut ongelma.

- Yksittäisiä tapauksia varmasti on ollut, mutta liittoon asti valituksia ei ole tullut - ei henkilökunnan eikä asiakkaiden taholta, vakuuttaa Pekkala.

Kauppojen aukiolo vapautui joulukuussa.

Lähteet: YLE Helsinki