1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Heinola

Löylyjen tulevaisuus vielä auki Heinolassa

Löylyn MM-kisojen jatkosta ei ole vielä päätetty Heinolassa. Kaupungin luottamusmiesjohdon mukaan päätös jatkosta tehdään vasta syksyllä, kun poliisi ja kaupunki ovat saaneet löylykuoleman tutkinnan valmiiksi. Muun muassa kaupunginjohtaja ja kisajärjestäjät ehtivät ilmoittaa, että kisoja ei kuolemantapauksen takia enää järjestettäisi.

Heinola
Reuters

Löylyn MM-kisat päättyivät lauantaina venäläisen osanottajan menehtymiseen ja suomalaiskilpailijan vakavaan loukkaantumiseen. Kaupunginjohtaja on jo ehtinyt lausua lehtihaastattelussa, että hän ei aio esittää enää määrärahoja kisoille. Myös kisajärjestäjät ovat antaneet ymmärtää, että kisat loppuvat.

Luottamusmiesjohto haluaa kuitenkin ottaa aikalisän ja muistuttaa, että ensin tutkitaan ja sitten vasta päätetään.

- Tulkitsen, että lausunnot on annettu tunteen vallassa. Nyt pitää selvittää faktat, odottaa poliisitutkinnan valmistumista ja toimia järjellä. On myös selvitettävä voidaanko kisan turvallisuutta parantaa. Vasta sen jälkeen pitää tehdä päätöksiä, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hannele Rämö.

Samoilla linjoilla on myös kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Ihamäki.

- Toimivatko saunat kuten piti ja kilpailijoilla ei ollut esimerkiksi kipulääkitystä. Tälläiset mahdolliset onnettomuuden syyt pitää olla selvillä, ennen kuin voidaan tehdä päätöstä tapahtuman lopettamisesta.

Yksi syy toppuutteluun löytyy löylyn MM-kisojen julkisuusarvosta. Heinola nousee kisojen ansiosta esille ympäri maailmaa ja median huomio on vain kasvanut vuosi vuodelta.

- Heinola ja koko Suomi on saanut kisoista positiivista näkyvyyttä maailmalla, toteaa apulaiskansliapäällikkö Terhi Mäkiniemi.

Poliisi on aloittanut kilpailujen olosuhteiden tarkemman selvityksen ja toistaiseksi ei ole ilmennyt mitään rikokseen viittaavaa.

Menehtyneelle vuonna -48 syntyneelle venäläismiehelle on tehty tänään oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus kuolemansyyn selvittämiseksi. Vakavasti loukkaantunut suomalaismies on hoidettavana Helsingissä.

Lähteet: YLE Lahti

Lue seuraavaksi