1. yle.fi
  2. Uutiset

Olof Palme ruotsalaispoliitikkojen esikuva

Ruotsalaispoliitikot pitävät maan entistä pääministeriä Olof Palmea parhaana poliitikkona kautta aikain. Toiseksi Ruotsin yleisradioyhtiön kyselyssä sijoittui Etelä-Afrikan entinen presidentti Nelson Mandela.

Ulkomaat

Kolmannelle paikalle kiri Ruotsin kristillisdemokraattien entinen puheenjohtaja Alf Svensson.

Nykypoliitikot eivät juhlineet kyselyssä, johon vastasi noin puolet valtiopäiville ehdolla olevista 5 000 ehdokkaasta. Ainoastaan pääministeri Fredrik Reinfeldt ja vihreiden puheenjohtaja Maria Wetterstrand olivat puolueidensa ykkössuosikkeja.

Palmea arvostivat eniten sekä sosiaalidemokraatit että vasemmistopuolueen ehdokkaat. Palme toimi Ruotsin pääministerinä vuosina 1969 - 1976 ja 1982 - 1986. Hänet ammuttiin Tukholmassa 28. helmikuuta vuonna 1986. Murhaajaa ei ole saatu selville.

Ruotsidemokraatit arvostivat eniten ruotsalaisen kansankodin rakentajana tunnettua Tage Erlanderia. Piraattipuolueen ehdokkaat sen sijaan kertoivat, ettei heillä ole "varsinaista esikuvaa".

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi