S-ryhmä avaa nettiruokakaupan pääkaupunkiseudulla

HOK-Elanto ja Gastronautti Oy aloittavat ruuan verkkokaupan pääkaupunkiseudulla. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun iso kauppaketju aloittaa päivittäistavaroiden nettimyynnin.

Kotimaa
Tietokone ja verkkokaupan nettisivu
Yle / Jouni Pilto

Syyskuussa verkossa avautuvat viisi netti-Alepaa kattavat Helsingin, Espoon ja Vantaan alueet. Aiemminkin ruuan nettikauppaa kokeillut S-ryhmä aikoo nyt rynniä nettikauppaan toden teolla.

HOK-Elannon toimitusjohtaja Matti Niemi sanoo ajan olevan vasta nyt kypsä nettiruokakaupan kannattavuudelle, sillä verkkokaupan osuus muiden kulutustavaroiden myynnissä on jo 6-7 prosentin luokkaa vuosittain.

– Pidemmällä aikavälillä verkkokaupasta tullaan viimeistään 10 vuoden sisällä ostamaan 5-10 prosenttia kaikista päivittäistavaroista, Niemi uskoo.

Suomen Lähikauppa: "Ei kannattavaa"

HOK-Elanto saa ainakin aluksi etumatkaa muihin pääkaupunkiseudulla toimivaan suureen kauppaketjuun, sillä Valintataloja ja Siwoja ylläpitävä Suomen lähikauppa Oy tai Ruokakesko eivät aio avata nettiruokakauppoja.

– Kyllä meilläkin on ollut erilaisia kokeiluja, mutta ei nettiruokakauppa ole tuottavaa toimintaa tällä hetkellä, sanoo Suomen Lähikauppa Oy:n viestintäpäällikkö Riitta Raasakka.

Pieni toimija ilahtuu ison ketjun tulosta alalle

Ruokaa on netin kautta myynyt aiemmin vain kaksi varteenotettavaa nettiruokakauppaa, Ruokatori ja Ruokanet. Ruokatorin toimitusjohtaja Markku Korkiakoski sanoo, että odotukset olivat aikoinaan suuret, mutta niitä ei ole pystytty täyttämään.

– Emme ole pystyneet avaamaan markkinoita niin isoksi kuin meiltä on aikoinaan odotettu. Minä suhtaudun ilolla ison ketjun mukaan tulemista. Henkinen kynnys ruuan ostamiseen netistä madaltuu.

Pienten nettiruokakauppojen täytyy ison ketjun varjossa kuitenkin erikoistua tai keskittää toimintansa muualle Suomeen, sillä ne eivät voi kilpailla hinnoilla.

– Me käytämme pikatukkua, mikä on lähestulkoon samanhintainen kuin lähikaupat. Silti, uskon, että tämä voi olla piristysruisku koko alalle, kun etäostamisen kulttuuri nostaa päätään.

Asiakas maksaa nyt aloittavissa HOK-Elannon nettiruokakaupoissa ruuan keräilystä ja toimituksesta 9.90 euroa, kun toimitusetäisyys on alle kolme kilometriä. Ruoka maksaa saman verran kuin kaupan hyllyllä.

Lähteet: YLE Helsinki