1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Sikainfluenssan toinen aalto jyllää jo eteläisellä pallonpuoliskolla

Viime vuonna maailmanlaajuiseksi pandemiaksi levinnyt sikainfluenssa on jälleen heräilemässä. Eteläisellä pallonpuoliskolla Australiassa ja Uudessa-Seelannissa H1N1-virus aiheuttaa jo epidemioita.

Kuva: YLE

- Suomessa ei ole vielä tavattu uusia sikainfluenssatartuntoja alkaneelta syksyltä. Viimeisin havaittu tapaus on viime maaliskuulta eli ensimmäisestä sikainfluenssa-aallosta, kertoo infektiolääkäri Harri Marttila Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Suomessakin toiseen aaltoon aletaan silti varautua. Esimerkiksi Turussa sikainfluenssarokotuksia aletaan jakaa torstaista lähtien.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ei ole toistaiseksi ohjeistanut kuntia tulevan kauden rokotuksista. THL ja terveysministeriö valmistelevat parhaillaan kausi-influenssan rokotussuosituksia. Loppuvuoden aikana jaettava kausi-influenssarokote sisältää myös pandeemisen H1N1- eli sikainfluenssarokotteen.

Kausi-influenssarokotteen saavat ilmaiseksi kuitenkin vain riskiryhmiin kuuluvat kansalaiset. Tästä syystä THL suosittelee, että riskiryhmiin kuulumattomat ottaisivat erillisen sikainfluenssarokotteen, jotta ensi talvena uhkaava sikainfluenssan toinen aalto ei kehittyisi epidemiaksi.

H1N1 taantumassa kausiflunssaksi?

Influenssa on kylmän vuodenajan virus. Tällä hetkellä vuoden kylmintä aikaa eletään eteläisellä pallonpuoliskolla.

- Alustavat tiedot Uudesta-Seelannista ja Australiasta kertovat, että influenssa-aalto on kuta kuinkin samanasteinen voimakkuudeltaan kuin mitä satunnaiset kausi-influenssat viime vuosina ovat olleet, Harri Marttila toteaa.

Hänen mukaansa onkin mahdollista, että toinen aalto on ensimmäistä lievempi.

- Kaikki uudet influenssavirukset ovat ensimmäisinä vuosinaan pandeemisia. Ne voivat tehdä yhden tai kaksi pandemiaa. Tämän jälkeen ne ikään kuin taantuvat epidemiologisessa mielessä tavallisiksi kausi-influenssoiksi, Marttila kertoo.