1. yle.fi
  2. Uutiset

Miten saunoa oikein?

Suomalaiset ovat saunakansaa ja oikeat saunomistaidot periytyvät kansanviisautena sukupolvelta toiselta. Siltä varalta, että tietotaidot ovat jollakulla saunassa kuitenkin hukassa, YLE Satakunta selvitti asiantuntijan avustuksella, miten saunotaan oikein.

Kotimaan uutiset
Miehiä saunan lauteella
YLE / Jani Aarnio

Vaikka sauna on yksi kansallisylpeytemme lähteistä, ei 6000 vuotta vanha keksintö ole alunperin lähtöisin Suomesta. Suomalaiset ovat kuitenkin saunoneet aina kivikaudesta lähtien, ja pyhänäkin pidettyä löylyä on käytetty ensisijaisesti peseytymiseen sekä lämmössä rentoutumiseen.

- Oleellista saunomisessa on kiireettömyys. Saunomiselle on pyhitettävä aikaa ja löylyssä meneekin helposti tunti. Savusaunassa parikin, sanoo Pekka Tommila Suomen Saunaseurasta

Enemmistö suomalaisista arvostaa lempeää 70-80 asteen lämpöä. Harva oikeasti viihtyy sata-asteisessa saunassa.

- Hyvä löyly koostuu oikeasta halutusta lämpötila, oikeasta kosteudesta sekä tarvittavasta ilmanvaihdosta, Tommila kertoo.

Saunominen vaatii koko kehon aisteja

Pekka Tommilan mukaan lauteilla pitää osata kuunnella sekä löylyn henkeä että omaa kehoa.

- Tärkeintä on kuunnella löylyn ääniä, ja sitä, että se on tuttu. Saunassa koko keho on käytössä. Tärkeä anturi sopivan lämmön ja kosteuden määrittämiseen on kasvojen iho, Tommila sanoo.

Saunomisen yhtenä huomioitavana osana on juomien nauttiminen ja nesteyttämisestä onkin muistettava huolehtia aina ennen lauteille nousemista.

- Vanha kansa on osannut jo satoja vuosia sitten sanoa, että jos hiki ei irtoa hyvin löylyssä, kannattaa ennen saunomista juoda pari lasia vettä. Väkijuomia ei saunassa kannata nauttia, mutta olut kuuluu osalla juhlasaunaan, toteaa Pekka Tommila Suomen saunaseurasta.

Vastikään järjestetyssä kohtalokkaassa saunakisassa ei Tommilan mukaan ole kyse varsinaisesta saunomisesta.

- Löylykilpailu ei kuulu saunaan, vaikka miehenkoltiaiset sitä joskus harrastavatkin. Kilpailussa ei ole oikea löyly, vaan siinä mitataan sitä, kuka pysyy tajuissaan pisimpään äärimmäisessä kuumuudessa ja vähäisessä hapessa. Oikea saunakokemus on nautinto, ei kilpailu, summaa Pekka Tommila.

Lähteet: YLE Satakunta

Lue seuraavaksi