Malesian sharia-oikeus antoi naisille täydet tuomarinoikeudet

Malesian islamilaiset tuomioistuimet saavat tässä kuussa ensimmäiset täysivaltaiset naispuoliset tuomarinsa. Kaksi naista nimitettiin tuomareiksi jo toukokuussa, mutta he eivät aluksi saaneet ratkaista oikeuden käsittelyyn tulevia asioita, jotka koskevat esimerkiksi avioeroja tai alkoholin juomista.

Ulkomaat

Eräs korkea-arvoinen tuomari oli esittänyt, että sharia-lain säännösten mukaan naiset eivät voisi toimia oikeuden puheenjohtajana asioissa, jotka koskevat avioeroja tai moraalisia rikoksia kuten alkoholin juomista ja uhkapelaamista.

Malesian korkeimpien islamilaisten tuomareiden paneeli päätti kuitenkin, että sharia-lain periaatteiden mukaan tuomariksi nimitetyillä naisilla on sama toimivalta kuin miestuomareilla.

- Mitä tahansa valtaa miespuolisille tuomareille annetaankin, se sama pätee näihin kahteen naistuomariin, sanoi Malesian valtiollisen islamilaisen oikeuden laitoksen edustaja Mohamad Na'im Mokhtar.

Hänen mukaansa viranomaiset toivovat pääsevänsä nimittämään lisää naispuolisia tuomareita lähitulevaisuudessa.

Malesiassa on kaksikerroksinen oikeusjärjestelmä. Maalliset oikeudet käsittelevät pääosan rikos- ja siviiliasioista. Muslimien perhekiistat ja niin sanotut moraaliset rikokset saatetaan kuitenkin viedä sharia-oikeuden käsittelyyn. Malesialaisista lähes kaksi kolmasosaa on muslimeita.

Malesian maallisissa tuomioistuimissa on paljon naispuolisia tuomareita. Sharia-tuomioistuimissa jotkut musliminaiset ovat kuitenkin kokeneet tulevansa syrjityiksi, koska tuomarikuntaa hallitsevat miehet.

Lähteet: AP