Sähkölasku voi kasvaa syksyllä

Kuluttajien sähkölasku voi kasvaa, kun pohjoismainen sähköpörssi yhdistyy eurooppalaisiin sähköpörsseihin syksyllä. Keski-Euroopassa sähkön hinnat ovat keskimäärin Suomea korkeammat ja vaikuttavat yhdistymisen jälkeen myös suomalaisten sähkölaskuihin.

Kotimaa
Voimalinja.
Derrick Frilund / Yle

Sähkön tukkumarkkinat laajenevat syksyllä, kun pohjoismainen sähköpörssi Nordpool yhdistyy eurooppalaisten sähköpörssien kanssa yhdeksi markkina-alueeksi. Pohjoismaiset sähkömarkkinat liittyvät osaksi Ranskan ja Saksan sekä Hollannin, Belgian ja Luxemburgin sähköpörssejä. Alue kattaa noin puolet Euroopan sähkömarkkinoista ja on tällöin maailman suurin yhtenäinen sähkömarkkina-alue.

Kuluttajalle sähköpörssien yhdistyminen voi näkyä sähkölaskun kasvamisena.

- Näissä pörsseissä hintataso on ainakin hieman korkeampi kuin Suomessa. Ainakin suurin osa hinnoittelee sähkönsä markkinahintojen mukaan. Yhdistymisen myötä todennäköistä on, että hintataso nousee. Eli suomalainen kuluttaja maksaa ainakin jonkin verran enemmän tulevaisuudessa sähköstään, sanoo Vaasan energiainstituutin tutkija Teemu Närvä.

Hintaerot Euroopassa tasoittuvat

Pohjoismaisen sähköpörssin Nordpoolin Suomen johtajan Karri Mäkelän mukaan sähkön hintaerot tasoittuvat Keski-Euroopan ja Pohjolan välillä.

- Sähkömarkkinoilla kilpailu tulee entistä kovemmaksi. Kun sähköä siirretään alueelta toiselle, varmistetaan, että sähkö siirtyy sieltä, missä sitä halvimmalla voidaan tuottaa, sinne, missä siitä voidaan eniten maksaa. Toisinaan hinta on kalliimpi Keski-Euroopasssa, toisinaan Pohjolassa, Mäkelä sanoo.

Suomalaisten sähköyhtiöiden omistaman Energiameklarit Oy:n mukaan sähkö voi teoriassa jopa hieman halventua.

- Kuluttajahintoihin en usko suuria vaikutuksia olevan. Missään nimessä ei synny nostavia vaikutuksia. Teoriassa jopa voi olla hieman alentava vaikutus, Energiameklareiden toimitusjohtaja Esko Kytömäki sanoo.

Varmaa on kuitenkin se, että sähköntuottajille pörssien yhdistyminen lupaa parempia katteita.

- Pörssissä toimivien yritysten kannalta tällä on hyvinkin positiivisia vaikutuksia,parempaa tuottoa myytävälle sähkölle. Uskon, että yhtiöt hyötyvät yhdistymisestä nousevien hintojen myötä, tutkija Teemu Närvä sanoo.

Kuluttaja näkee sähkölaskunsa todellisen hintakehityksen Suomessa marraskuusta eteenpäin, kun sähköpörssit yhdistyvät.

Lähteet: YLE Uutiset / Jenni Frilander