1. yle.fi
  2. Uutiset

Tanssiva Lahti tällä kertaa Kisapuistossa

Tanssiva Lahti järjestetään tänä vuonna 13. kerran. Näyttäviä tanssi- ja musiikkiesityksiä tarjoileva tapahtuma siirtyy Vesijärven satamasta Kisapuistoon mölkyn MM-kisojen seuraksi.

tanssi
Aimo Hentinen.
Tanssiva Lahti -tapahtuman ohjelmatuottaja Aimo Hentinen.YLE Lahti / Juha Paaso

Yhdistämällä kaksi tapahtumaa samaan paikkaan saadaan mölkyn ystäville esiteltyä tanssia ja päinvastoin. Tapahtumat ovat toki tehneet yhteistyötä ennenkin. Alunperin mölkkyäjät olivat satamassa tanssitapahtuman kylkiäisenä, mutta mölkkykisojen kasvatettua suosiotaan satama kävi pieneksi, ja nyt Tanssiva Lahti seurasi mölkkyä Kisapuistoon.

Tanssit teltassa sateelta suojassa

Samalla kun tapahtuma siirtyy Kisapuistoon, se pääsee myös sateensuojaan. Tosin sade ei ole juurikaan kiusannut tapahtumaa tähänkään asti, mutta jatkossa pystytään tanssimaan säässä kuin säässä.

Tanssivan Lahden ohjelmatuottaja Aimo Hentinen uskoo ja toivoo, ettei paikan vaihto aiheuta yleisökatoa.

Näyteikkuna päijäthämäläiseen tanssi- ja musiikkiosaamiseen

Edellisinä vuosina Tanssivan Lahden ohjelmisto on painottunut kansanmusiikkiin ja -tanssiin. Nyt Aimo Hentinen lupaa ohjelmiston monipuolistuneen.

Lapsille ja lapsiperheille räätälöityä ohjelmaa on luvassa sunnuntaina. Lasten ei tarvitse tyytyä vain seuraamaan tanssia, vaan he pääsevät myös itse osallistumaan ammattilaisten ohjauksessa.

Nuoria ei tarvitse rohkaista tanssimaan vaan liikkumaan

Viikonlopun aikana Kisapuistossa päästään seuraamaan mm. kantri- ja kansantanssia, hiphoppia ja balettia. Valtaosa esiintyjistä on nuoria. Tanssijoita on kotimaan lisäksi Venäjältä ja Virosta.

Aimo Hentisen mukaan tanssi voi harrastusmuotona hyvin, mutta tanssiväki on huolissaan nuorten liikunnan määrästä yleisesti. Siksi nuoret tarvitsevat rohkaisua tanssiharrastuksen aloittamisessa ja jatkamisessa. Aimo Hentinen toivookin yleisön tulevan kannustamaan nuoria Kisapuistoon näiden harrastuksen alkutaipaleella.

- Tanssi on loistava liikuntamuoto, jossa oppii sosiaalista kanssakäymistä ja oman kehon hallintaa, Aimo Hentinen kehaisee.

Lähteet: YLE Lahti / Juha Paaso

Lue seuraavaksi