Helsingissä Jopojen kokoontumisajot

Sunnuntaina Helsingissä jopoillaan kimpassa. Toista kertaa järjestettäviin kokoontumisajoihin odotetaan jopa 500 pyöräilijää eri puolilta Suomea. Viime vuonna paikalle karautti pari sataa jopoilijaa.

Kotimaa
Ilona Vehmas on ylpeä Jopon omistaja.YLE

Matka alkaa kello 14.00 Senaatintorilta, josta jopoillaan letkassa Unioninkatua pitkin Café Caruselin viereiseen puistoon piknikille.

Vaikka omaa Jopoa ei omistaisikaan, paikalle voi tulla ihastelemaan esimerkiksi tuunattuja Jopoja. Silmiään voi lepuuttaa niin retroissa 60-luvun, svengaavissa 70-luvun ja muodikkaissa 2000-luvun malleissa.

Mukana on myös virkakäytössä olleita postimopoja ja tuunattuja uniikkikappaleita kuten Duudsonit-Jopoja.

Kokoontumisajoihin osallistuva Ilona Vehmas omistaa vaaleanpunaisen uudenmallisen Jopon.

Suositut Jopot ovat haluttua tavaraa myös pyörävarkaiden keskuudessa.

Vehmas joutui hankkimaan uuden pinkin kaunottaren sen jälkeen, kun hänen ensimmäinen Joponsa varastettiin vuosi sitten.

Lähteet: YLE Helsinki