1. yle.fi
  2. Uutiset

Nuoria peliongelmaisia on vaikea tavoittaa

Valtakunnallinen ongelmapelaajien tukipalvelu Peluuri aloitti kesäkuun alussa tekstiviestipohjaisen vertaistukiryhmätoiminnan nuorille ja opiskelijoille. Tukiryhmiin ei kuitenkaan juuri saatu osallistujia.

Kotimaan uutiset

Helsingin keskustassa rahapeliautomaattia pelaava 16-vuotias poika kertoo pelaavansa päivittäin.

- Peliautomaatit on ongelma. Aina kun on rahaa niin pelaan automaatteja. Eilenkin meni viisikymppiä pelikoneeseen.

Rahapeleistä nuoret pelaavat tutkimusten mukaan eniten juuri rahapeliautomaatteja. 12-17 -vuotiaista nuorista noin viidellä prosentilla pelaaminen on vaarassa muuttua vakavaksi ongelmaksi. Riskiryhmään kuuluu siis pelkästään 12-17 -vuotiaita nuoria Suomessa reilut parikymmentätuhatta. Helsinkiläisnuorellakin rahaa kuluu pelikoneisiin päivittäin viidestä kymmeneen euroa. Vanhemmatkaan eivät osaa asiassa auttaa.

- Vanhemmat sanoo vaan, että älä pelaa pelikoneita. Mutta ei se mitään auta.

Poika kertoo, että hänen kaveripiirissäänkin kaikki pelaavat rahapeliautomaatteja.

Nuorten tavoittaminen vaikeaa myös auttaville palveluille

Liikaa pelaavan nuoren auttaminen tuntuu on haasteellista myös auttaville palveluille. Valtakunnallinen Raha-automaattiyhdistyksen, Veikkauksen ja Fintototon rahoittama ongelmapelaajien tukipalvelu Peluuri tavoitti kesän alussa alkaneisiin nuorten ja opiskelijoiden vertaistukiryhmiin kaikkiaan vain kahdeksan nuorta. Ryhmät nyykähtivät alkuunsa osallistujien puutteeseen. Peluurin läheis- ja asiakastyön koordinaattori Pablo Escartin myöntää, että esimerkiksi tiedottamisessa olisi parantamisen varaa.

- Oli vaikea keksiä, mitkä olisivat oikeat kanavat vertaistukiryhmistä tiedottamiseen. Ajattelimme, että koulut olisivat paras paikka tavoittaa nuoria. Esimerkiksi peruskouluissa tiedotimme nuorten ryhmästä. Muita kanavia emme oikeastaan keksineet.

12-18 -vuotiaiden tekstiviestipohjalta toimivaan tukiryhmään ilmoittautui lopulta vain kaksi nuorta. Ryhmää ei osallistujapulan vuoksi aloittu lainkaan. Yli 18-vuotiaiden opiskelijoiden ryhmään ilmoittautui kuusi nuorta, mutta ryhmän toiminta hiipui vähäisen osallistujamäärän vuoksi nopeasti. Osallistujapulaan kaatuneet nuorten vertaistukiryhmät eivät Escartinin mukaan kuitenkaan kerro siitä, ettei nuorilla olisi vakavia ongelmia pelaamisen kanssa.

- Tutkimusten mukaan nuoret pelaavat paljon. Oikeastaan tästä voi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että nuoret jäävät yksin, jos heille tulee pelaamisen kanssa ongelmia.

Auttavaan puhelimeen eniten soittoja nuorilta

Peluuri ylläpitää myös auttavaa puhelinta, jonka numero löytyy muun muassa kaikista rahapeliautomaateista. Eniten puhelimeen soittavat nuoret ja nuoret aikuiset - mutta heiltäkin soittoja tulee vuosittain vain viitisensataa. Puhelinpalvelusta ei innostu myöskään helsinkäisnuori.

- En ole ikinä soittanut. Ei soittaminen kuitenkaan auta mitään. Nämä kaikki rahapelikoneet pitäisi vaan hävittää.

Alaikäisten nuorten rahapelaamista rajoittanee ainakin se, että rahapeliautomaattien ikäraja nousee ensi vuoden heinäkuun alkuun mennessä 18 ikävuoteen.

Lähteet: YLE Uutiset / Suvi Sikstus

Lue seuraavaksi