Kiinalaisille oma The Office

Brittiläisen The Office -komediasarjan maailmanvalloitus jatkuu. Yksi sarjan luojista ja siinä näyttelevä britti Ricky Gervais kertoo blogissaan, että sarja muokataan pian Kiinan televisioon.

viihde

Dokumentaarisella tyylillä kuvatusta komediasta on aiemmin tehty versiot Kanadassa, Chilessä, Ranskassa, Saksassa, Israelissa ja Yhdysvalloissa.

Ricky Gervais esittää vuonna 2001 käynnistyneessä, alkuperäisessä sarjassa itsekeskeistä pikkupomoa David Brentiä. Vuonna 2004 Gervais voitti roolistaan Golden Globe -palkinnon.

Gervais vitsailee blogissaan, että mediaa tiukasti kontrolloiva Kiinan valtio saattaa karsastaa sarjaa, jos he näkevät hänen uusimman tv-ohjelmansa. Mainosrahoitteisella brittikanavalla alkaa lähiaikoina pyöriä matkailusarja An Idiot Abroad, idiootti ulkomailla, missä Ricky Gervais arvioi kumppaniensa kanssa maailmankuuluja matkakohteita, kuten Kiinan muuria.

Lähteet: YLE Uutiset, Reuters