Jopolla miltei kuuhun

Ei käy kiistäminen sitä seikkaa, että trendit menevät sykleissä. 30-40 vuotta sitten tyylikkäällä nuorella oli Jopo. Aivan kuin nytkin.

Jopo
Jopo-polkupyöriä pyörtelineessä.
Jopoja vierivieressä Cygnauksen ala-asteella Porissa. Kuva ei ole lavastettu.YLE / Karri Laihonen

Eero Helkama kehitti Jopon 1960-luvulla ajatuksenaan tarjota pyörämalli jokaiselle ikään tai sukupuoleen katsomatta. 1974 tuotanto lopetettiin, mutta vuosituhannen alussa Jopoja alettiin tehdä uudestaan ja se todella vaikuttaa olevan joka pojan pyörä.

- Jopossa on tosi hyvä ajoasento, sellainen missä pysyy selkä suorassa. Sillä on vaan hyvä ajaa, argumentoi Cygnaeuksen ala-asteen rehtori Arto Suni Jopon suosiota.

Mies itse on ollut sekä Jopon ensimmäisessä että toisessa tulemisessa mukana. Hänellä on kaupungissa kulkiessaan allaan tuliterä rauta, maastonvihreä Jopo.

- Tänä kesänä sain oman Jopon. Myös minun nuoruudessani Jopot olivat kova juttu. Tuntuu, että entisaikoina kaikki oli vähän tukevampaa tekoa. Mutta vaikka nyt minä olen tukevampaa tekoa, niin kyllä uusikin Jopo tuntuu kestävän, Suni pyörittelee.

”Jopo on kaunis”

Cygnaeuksen ala-asteen 6 B:n oppilas Julius on kiinnittänyt enemmän Jopon esteettiseen puoleen. Kuten rehtorillaan myös Juliuksella on maastonvihreä Jopo. Hänen mukaansa se on hyvä, koska se on vaan niin kaunis.

- On sillä myös hyvä ajaa, kun sillä ajaessa on niin rento asento, Julius toteaa.

Nopea katsaus pyörätelineisiin antaa sellaisen vaikutelman, että valtaosa Jopoista on punaisia. Herääkin epäilys, että olisiko se tyttöjen väri?

- On, sanoo Julius, vaikkakin diplomaattisesti epäröiden.

Myydyin malli Pyörä-Porissa

Jopon suosiota selvitettäessä pitää kääntyä pyöräkauppiaan puoleen. Voihan olla, että Jopo vaan pistää silmään eikä ole sen suositumpi kuin muutkaan.

- Kyllä se on myydyin ja kysytyin pyörämallimme tällä hetkellä, toteaa ykskantaan Pyörä-Porin Oy:n myyjä Aki Heinikangas.

- Uudempi Jopo on parempi, kestävämpi, vertailee Heinikangas uutta ja vanhaa.

Lähteet: YLE Satakunta