Tampereen teatteri on johtajalleen viimeinen tunteiden linnake

Tampereen teatterin uusi johtaja Reino Bragge etsii ajassa elävää ja tunteita herättävää teatteria. Hän lupaa näytelmiä valitessaan ottaa myös riskejä. Alkavalla syyskaudella Tampereen teatterin ohjelmistossa nähdään sekä johtajan paikalta väistyneen Heikki Vihisen että elokuun alussa työnsä aloittaneen Braggen valintoja.

kulttuuri
Reino Bragge
Reino Bragge aloitti Tampereen Teatterin johtajana syyskaudella 2010.Jan Hynnä / Yle

Uusi teatterinjohtaja Reino Bragge sanoo, että Tampereen teatterissa tullaan jatkossa näkemään tuoreita kasvoja ohjaajien joukossa.

- Toivon, että tästä kovasta, kylmästä ja kyynisestäkin ajasta huolimatta teatteri olisi se linnake, jossa ihmiset saavat vapaasti kohdata tunteensa ja ne asiat, jotka he luulivat unohtaneensa, Bragge pohtii.

Joensuun, Porin ja Jyväskylän kaupunginteattereita aikaisemmin johtanut Reino Bragge on tyytyväinen Tampereen laajaan teatteritarjontaan. Hän ei näe suurten teatteritalojen välillä kilpailua. Kahden suuren laitosteatterin ja usean pienemmän ammattiteatterin kaupungissa yhden talon ei tarvitse tarjota kaikkea.

Kotimainen draama vetää yhä

Uusi kotimainen draama on viime vuosina vetänyt väkeä teattereihin, ja sen voimaan uskoo myös Bragge. Ohjelmistovalinnoissa hän on valmis ottamaan riskejä, tosin hallittuja sellaisia.

- Ei mulla mitään mittaria ole, mutta totta kai olen valmis ottamaan riskejä. Isossa laitosteatterissa voi väärillä valinnoilla karkottaa vaikka kaikki katsojat pois, eikä se ole kenenkään etu. Mitä isompi riski on, sitä varmemmin se pitää pehmustaa molemmilta puolin.

Teatterinjohtajan mukaan suomalaiset teatterit elävät aika niukoilla varoilla, eikä ole mitään järkeä ajaa taloa konkurssiin pelkillä riskeillä.

- Toisaalta teatteri ei kehity ilman riskinottoa, vaan se jämähtää, pölyttyy ja pahimmillaan kuolee, arvioi Tampereen teatterin johtaja Reino Bragge.

Ei ohjelmanjulistusta

Alkanut syksy ja tuleva kevät mennään Tampereen teatterissa vanhan ja uuden välimaastossa. Syyskaudella Reino Braggen valintoja ovat muun muassa Bertolt Brechtin ja Kurt Weilin Kolmen pennin ooppera sekä Nikolai Gogolin Päällystakki-novelliin pohjautuva komedia työelämän huononemisesta, joka kantaesitettiin keväällä Ryhmäteatterissa.

Braggen edeltäjän Heikki Vihisen vaikutus ulottuu vielä ensi vuoden puolellekin. Tampereen teatterissa nähdään kevätkaudella Leea Klemolan näytelmätrilogian kolmas osa ja Anna-Elina Lyytikäisen uusi näytelmä.

Reino Braggen linjasta ohjelmiston suhteen voidaan puhua siis vasta vuoden kuluttua syksyllä. Uusi johtaja toivoo monipuolista teatteria, jonka on hänen mukaansa reagoitava elettävään aikaan. Tämä koskee niin klassikkoja kuin uusiakin tekstejä.

- On hirveän vaikeaa ja oikeastaan turhaakin tehdä mitään ohjelmajulistusta, koska aika muuttuu ja myös tekijät muuttuvat. Vaikka olenkin keskeisessä asemassa näytelmiä valittaessa, on esimerkiksi vierailevien ohjaajien panos myös merkittävä, Bragge sanoo.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Leena Peltokangas