Ryijy selkään sadetakiksi

Keskiaikainen sade pysyi loitolla ryijytekniikan avulla. Sadeviitta tehtiin ryijyksi ja päällystettiin mehiläisvahalla. Vaatesuunnittelija Satu Hovi on tutkinut muinaishautoja ja löytää jatkuvasti uutta pohdittavaa. Sadevaatteiden historiaa ei ole aikaisemmin tutkittu.

ryijyt
Keskiajan sadelakki tehtiin ryijytekniikalla
Keskiajan sadelakki tehtiin ryijytekniikalla.YLE / Maarit Piri-Lahti

Keskiaikaiset sadevaatteet olivat nahkaa tai ryijytekniikalla tehtyjä viittoja. Artenomi Satu Hovi on löytänyt muinaishaudoista viitteitä ryijyistä. Keskiaikainen mies on heittänyt ryijyn selkäänsä rankkasateen yllättäessä. Vaikka viitta on ollut raskas, se on myös lämmittänyt. Villanukat on lisäksi päällystetty vettä hylkivällä mehiläisvahalla.

Keskiajan ihminen hyödynsi kaiken, joten eläintenkarvaa käytettiin jatkettuna villalangan kanssa. Kissan, koiran ja vuohenkarvat olivat arkipäivää kutojalle. Myös sianharjaksia lisättiin langan joukkoon.

Lapaset tehtiin neulalla värikkäiksi. Tänä päivänä neulakinnastyön jälki tuntuu taidokkaalta. Hämeen keskiaikamarkkinoilla voi tutustua entisajan käsitöihin. Satu Hovi on tutkinut artenomina muinaishautoja, joista löytyy koko ajan uutta ammennettavaa.

- Pienistä palasista käsitöitä voi päätellä tekniikan.Ensimmäiset puikkoneuleet kudottiin Naantalin luostarissa. Ritarit olivat tuoneet Arabian maista puikoilla neulottuja sohvatyynyjä aatelisille.

Nykyajan kaupasta hankitut villakankaat ovat liian raskaita keskiaikaharrastajien puvuiksi.

- Ennen kutojat olivat tosi taitavia tekemään ohuita kankaita.

Satu Hovilta on tulossa kauan kaivattu keskiaikainen asusteiden kaavakirja ensi keväänä.

Lähteet: YLE Häme / Maarit Piri-Lahti