1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Mielenosoittajat tunkeutuivat Valtioneuvoston aulaan

Parinkymmenen mielenosoittajan joukko tunkeutui perjantaina iltapäivällä Valtioneuvoston aulatiloihin Helsingissä. Poliisin mukaan mielenosoittajat heittelivät keppejä, metelöivät ja yrittivät häiritä käynnissä ollutta ministerien kokousta.

Kotimaan uutiset
Mielenosoittajia
Parinkymmenen mielenosoittajan joukko tunkeutui Valtioneuvoston aulaan ja toivat hallitukselle "keppejä".Yle

Poliisi otti kiinni 14 mielenosoittajaa, jotka saavat sakot julkisrauhan rikkomisesta. Osa mielenosoittajista pääsi karkuun.

Poliisin mukaan mielenosoittajat olivat opiskelijaporukkaa, joka vastusti hallituksen budjettiesitystä. Hallituksen eilen julkistamassa ensi vuoden budjetissa opintotukea ei olla sitomassa elinkustannusindeksiin.

Opiskelijat olivat etukäteen lähettäneet tiedotusvälineille tiedotteen asiasta. Poliisille mielenosoituksesta ei kuitenkaan ollut tehty ilmoitusta.

- Koen, että tässä oli enemmän sellaista hölmöyttä kuin pahantahtoisuutta. Jos he olisivat tehneet mielenosoituksesta lailliset ilmoitukset ja osoittaneet sitten mieltä, he olisivat voineet tehdä sen ihan laillisesti, sanoo päivystävä komisario Tom Packalén.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi