Työkkäristä ei puutu kuin kahvitarjoilu

Vaikka työ- ja elinkeinotoimistojen palvelut ovat monipuolistuneet, vain joka kolmas työllistyy työnvälityksen kautta. Edelleen lehti-ilmoitusten, tuttavan kautta ja itse aktiivisesti etsimällä löytää työpaikan todennäköisimmin.

työ- ja elinkeinotoimisto
Kari Tumi Turusella on kokemusta työnhausta jo 60-luvulta lähtien.
YLE / Heidi Törnroos

Kari Tumi Turusella on kokemusta työnhausta työnvälitystoimistosta jo 60-luvulta lähtien. Työpaikkaa hän ei ole ”työkkäristä” koskaan saanut mutta pitää toimiston palveluja nykyisin monipuolisina ja suurelta osin riittävinä.

- En ole koskaan jäänyt niin sanotusti kotiin makaamaan, vaan etsiytynyt mielekkäisiin työtehtäviin vaikka ilmaiseksi, Turunen kertoo.

Ei ilmaiselle orjatyölle

Erityisesti Tumi Turunen kantaa huolta pitkäaikaistyöttömistä. Hänen mukaansa ei ole järkevää pakottaa ihmistä väkisin hänelle vastenmielisiin töihin.

- Se on niin sanottua orjatyötä. Näin pitkäaikaistyöttömien kohdalla joskus tapahtuu. Toisaalta yritysten tulisi ottaa rohkeammin listoilleen myös pitkäaikaistyöttömiä, eikä suhtautua heihin ennakkoluuloisesti. Usein kokemukset ovat hyviä molemmin puolin.

Työ- ja elinkeinotoimistojen palveluja Turunen pitää nykyisellään riittävinä. Lisäpanostus ja yhteistyön kasvattaminen yritysmaailman suuntaan ei olisi kuitenkaan pahitteeksi.

Kahdeksan kuukautta ilman työtä on pitkä aika

Jorma on etsinyt puu- tai myyntialan töitä jo kahdeksan kuukautta tuloksetta. Edes kutsua haastatteluun ei ole toistaiseksi tullut. Hakemuksen hän on jättänyt tähän mennessä kymmeneen paikkaan.

Hannele Laakkoselta loppuvat työt tämän kuun lopussa. Takana on kymmenen kuukauden määräaikaisuus. Tänään hän ilmoittautui ensi kertaa työttömäksi työnhakijaksi toivoen parasta ja peläten pahinta.

Lähteet: YLE Savo / Heidi Törnroos