Ypäjän yliajaja vangittiin

Kanta-Hämeen käräjäoikeus vangitsi vuonna 1990 syntyneen ypäjäläisen miehen todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä ja tuhotyöstä.

Ypäjä

Teot tapahtuivat 26.-27.8.2010 Ypäjällä. Syytteen nostamisen määräpäiväksi määrättiin 1.11.2010.

Asia käsiteltiin ns. suljetuin ovin ja oikeudenkäyntiaineisto määrättiin sovellettuja lainkohtia ja tuomiolauselmaa lukuunottamatta pidettäväksi salaisena syyteasian käsittelyyn saakka.

Ypäjäläisen 20- vuotiaan miehen epäillään ajaneen tahallaan henkilöautolla 24- vuotiaan miehen päälle Ypäjänkyläntiellä torstaina 26.8.2010 hieman ennen iltayhdeksää.

Poliisin ja pelastushenkilöstön saapuessa sekä epäilty että asianomistaja olivat poistuneet paikalta.

Miehet tunsivat toisensa entuudestaan ja tapahtumaa oli edeltänyt jonkin asteinen riita.

Poliisi epäilee että yliajosta epäilty mies sytytti yliajamansa miehen asuintalon palamaan Ypäjällä. Palo oli sytytetty ulkoapäin ja se ehti levitä talon kattorakenteisiin, kunnes palokunta sai sammutettua palon. Talo on puurakenteinen paritalo ja sen toisessa asunnossa oli asukas paikalla. Hän pääsi asuntoonsa sammutustöiden jälkeen, yliajon uhrina olleen miehen asunto oli tapahtuma-aikaan tyhjillään, se kärsi savu- ja vesivahinkoja.

Epäilty tavoitettiin pitkän takaa-ajon jälkeen. Epäilty ajoi poliisin virittämään piikkimattoon. Enimmillään epäillyn nopeus oli 150 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Takaa-ajo eteni pikkuteillä Ypäjällä ja Loimaalla, päättyen Ypäjälle.

Epäilty puhalsi alkometriin 1,17 promillea.

Kiinniottotilanteessa jouduttiin käyttämään poliisikoiraa.

Tilanteeseen osallistui useita partioita Kanta-Hämeen poliisilaitokselta.

Lähteet: YLE Häme