Tiedekeskus Heureka tuo tieteen lasten luo

Tiedesirkus on kiertänyt tähän mennessä yli 40 paikkakunnalla ja kiertue jatkuu vielä koulujen seuraaviin kesälomiin asti. Sirkuksen tavoitteena on madaltaa tieteen kynnystä ja herättää lasten luontainen innostus.

Tiedekeskus Heureka
Tiedesirkus
Tiedesirkuksessa voi tutustua myös näyttelyyn, jossa kaikkea saa kokeilla itse.Sami Pöntinen / YLE
Tiedesirkus
Katso Heidi Harjun toimittama juttu. Kuvaus ja editointi Sami Pöntinen. (1:35)

Suomen Kulttuurirahasto tukee Heurekan kiertävää tiedesirkusta miljoonalla eurolla. Koulujen alkanut lukuvuosi on näillä näkymin kiertueen viimeinen vuosi, sillä rahoitus päättyy sen jälkeen. Heurekasta kuitenkin toivotaan toiminnalle jatkoa myös tulevina vuosina.

Projektikoordinaattori Suvi Lahtonen kertoo, että koulut ovat ottaneet kiertävän tiedesirkuksen innostuneena vastaan. Parhaillaan suunnitellaan kevään kiertueohjelmaa, mutta selvää on, että kaikkiin kuntiin, joista on tullut pyyntöjä, ei hankkeen aikana ehditä, Lahtonen kertoo.

Tiedesirkuksen tarkoituksena on tuoda tiedekeskustoimintaa erityisesti sellaisille paikkakunnille, joista on pitkä matka tiedekeskuksiin. Viime lukuvuonna sirkus kiersi muun muassa Närpiössä, Ähtärissä, Seinäjoella ja Lapualla.

Lasten tiede on kokeilevaa ja huumorilla höystettyä

Kiertävää tiedesirkusta on käynyt katsomassa tähän mennessä noin 30 000 lasta eri puolilla Suomea. Sirkuksen avulla tiede halutaan tuoda lähelle lapsia.

- Haluaisimme, että sirkus herättäisi lapsissa ihmetystä, hämmästystä ja antaisi positiivisen kuvan luonnontieteestä. Toivotaan, että heille jäisi päällimmäisenä mieleen upea elämys, jonka jälkeen he ovat yleensä vastaanottavaisempia tiedon suhteen. Jos joku vielä jotain oppii, se on tosi hyvä, mutta tärkeintä olisi juuri mielenkiinnon herättäminen, kertoo Heurekan tiedesirkusopas Hanna-Kaisa Mikkola.

Lapsille tiedettä on havainnollistettava erilaisin keinoin, ja mielellään huumorilla höystettynä. Vaasassa esimerkiksi sähköllä toimiva katuharjakitara sai aikaan naurunremakan.

Tiedettä tarjoillaan nyt vaasalaislapsille

Heurekan tiedesirkus on rantautunut nyt viikoksi Vaasaan, jossa sirkukseen ehtii tutustua yli tuhat koululaista. Sirkuksen tiedeteatteriesityksessä näytetään lapsille, miten atomit liittyvät ihmisten jokapäiväiseen arkeen.

Sirkuksessa on mahdollista tutustua myös näyttelyyn, jossa kaikkea saa kokeilla itse, muun muassa fakiirin petiä tai sitä, miten musta aukko toimii avaruudessa. Tiedesirkus on tarkoitettu ensisijaisesti 5. ja 6. luokan oppilaille.

Vaasan Keskuskoulun oppilas Elias Lönnroos kokeili näyttelyssä petiä, joka oli täynnä nauloja.

- Siinä tuli ne piikit selkään ja muualle. Se tuntui kivalta, sattui vain vähän, Elias selittää.

Lähteet: YLE Pohjanmaa / Heidi-Maria Harju