Sukset suolle ja puolukat koriin

Ämmänsaaren torilla ja metsissä on vilskettä ja kisariemua viikonvaihteessa. Perjantaina otetaan mittaa suohiihtoviestissä ja lauantaina selviää, kuka on marjastajien maailmanmestari.

Ämmänsaari, Suomussalmi
Suohiihtoviestin ja marjastuskisan järjestävät Arktiset Aromit ja Suomussalmen kunta.YLE

Perjantaina järjestettävään suohiihtoviestiin on ilmoittautunut parikymmentä joukkuetta kolmeen eri sarjaan.

- Jokaisessa joukkueessa hiihtää kolme viestinviejää. Joukkue saa yhdet retkisukset ja sauvat, muuten asu ja tyyli ovat vapaa, kertoo toiminnanjohtaja Simo Moisio.

Hiihtopaikka sijaitsee Ämmänsaaren lähimaastossa, ja yleisöllä on mahdollisuus seurata kilpailuja. Virallisena kirittäjänä toimii hiihtolegenda Juha Mieto.

Puolukkaa riittää kisailijoille

Lauantai-iltapäivänä kajahtaa marjastuksen MM-kisojen lähtölaukaus. Päivä alkaa jo kello 10, silloin torin esiintymislavalla avataan kisat virallisesti, ja presidentin tervehdyksen kertoo imitaattori Vesa Ruuska. Aamupäivä vietetään markkinatunnelmissa ja kilpailupaikalle siirrytään puolenpäivän aikaan.

- Kilpailualue on tarkoin valittu ja siellä riittää puolukkaa jokaiselle kilpailijalle, paljastaa Moisio

Kilpailijoilla on tunti aikaa poimintaan ja mukana on reilut sata marjastajaa, kaukaisimmat Venäjältä ja Japanista. Suohiihtoviestin ja marjastuskisan järjestävät Arktiset Aromit ja Suomussalmen kunta.

Lähteet: YLE Kainuu / Arto Loukasmäki