Kivitystuomion saanutta iranilaisnaista uhkaa myös ruoskiminen

Kivitystuomion saanut iranilaisnainen Sakineh Mohammadi Ashtiani on tuomittu myös raipparangaistukseen säädyttömyydestä, kertoo hänen poikansa. Ashtianille määrättiin 99 raipaniskua esiintymisestä valokuvassa ilman pään peittävää huivia hijabia.

Ulkomaat
Kivitystuomiota protestoivat ihmiset kantavat Sakineh Mohammadi Ashtianin kuvia kaulassaan.
TOMASZ GZELL / EPA

Ashtianin poika Sajjad Ghaderzadeh kertoo ranskalaislehdille, että he kuulivat uudesta tuomiosta vapautetuilta vangeilta. Tuomion syynä on brittilehti Timesissä julkaistu valokuva.

Lehti julkaisi 28. elokuuta kuvan, jonka sanottiin esittävän Ashtiania. Perjantaina lehti kuitenkin sanoi, ettei kuvassa olekaan Ashtiani. Myös Ashtianin poika sanoo, ettei kuva esitä hänen äitiään.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n lainaama Ghaderzadeh sanoo uskovansa, ettei tuoretta raippatuomiota ole pantu vielä täytäntöön. Ghaderzadehin mukaan perhe ja asianajaja eivät ole kuitenkaan saaneet tavata Ashtiania kahteen viikkoon eikä tämän ole sallittu käyttää puhelinta. Poika kertoo perheen valittavan tuomiosta.

43-vuotias Ashtiani on aikaisemmin tuomittu kuolemaan aviorikoksesta. Iran on sittemmin sanonut, että tuomio tuli myös osallisuudesta naisen aviomiehen murhaan. Kivitystuomio nostattanut kansainvälisen vastalauseryöpyn, minkä vuoksi Iran päätti heinäkuussa lykätä teloitusta.

Ashtiani on ollut vankilassa vuodesta 2006 lähtien, jolloin hänet tuomittiin 99 raipaniskuun laittomasta suhteesta.

Vatikaani yhteydessä Iraniin tuomion takia

Vatikaani ilmoitti sunnuntaina, että se on diplomaattisten kanavien kautta yhteydessä Iraniin kivitystuomion vuoksi.

Vatikaanin tiedottaja Federico Lombardi toteaa, että katolinen kirkko tunnetusti vastustaa kuolemantuomiota ja kivitys on erityisen raaka kuolemantuomion muoto.

Lombardin mukaan Vatikaani seuraa tapausta tarkkaavaisesti ja sitoutuneena.

Ashtianin poika on sanonut italialaiselle uutistoimistolle, että hän vetoaa paaviin, jotta tämä työskentelisi teloituksen estämiseksi. Lombardin mukaan Vatikaaniin ei ole tullut virallista vetoomusta.

Lähteet: AFP, YLE Uutiset