Elämää vain eikä riisiryynipuuroa

Kirjailija Olli Jalosen mukaan 60-luku kouli lapsistaan uutteran, työtä pelkäämättömän sukupolven. Ahveniston maauimala liittyy kiinteästi Ollin lapsuuteen. Elämässä on aina ryppyjä, kirjailija sanoo.

Olli Jalonen
Ahveniston maauimala oli tuhansien Hämeenlinnalaisten kohtauspaikka 1960-luvulla. Olli Jalonenkin kävi siellä uimassa.
Olli Jalonen

Olli Jalonen on todennut, että lapsuuden ja kouluvuosien merkitys myöhempään elämään näkyy hänen kirjoituksissaan. Jalosen uusin teos, Poikakirja kuvaa pojan elämää 60-luvun myllerryksessä.

- Lapsuus tietysti vaikuttaa kaikkiin, ja se vertautuu tuleviin kokemuksiin. Lapsuudessani reviirit olivat paljon suuremmat. Ei ollut oikeastaan ollenkaan outoa, että lapset viettivät oikeastaan koko kesän keskenään, Jalonen kuvailee lapsuutensa vapautta.

Olli Jalonen kirjoittaa Poikakirjassa 60-luvun tiukan kurin koulumaailmasta, jossa samaan aikaan opettaja piti sulkeisia pojille ja opetti hyvästä Jumalasta.

- Arvomaailman päällekkäisyys ja ristiriitaisuus näkyvät kirjassa. Samanlaista päällekkäisyyttä arvoissa kohtaa ihmisissä nykyäänkin, Jalonen sanoo.

Vahva mies ei itke

Poikakirjassa yksi opettajista esiintyy tyrannina, joka ei kaihda väkivaltaakaan kurin pidossa. Opettajan suusta tuttuja huudahduksia olivat "vahva mies ei itke, vaan on selkärankainen eikä lapamato".

- 60-luvun koululaisissa näkyy yhä sen vaikutus, että kouluissa annettiin ymmärtää, ikään kuin huomaamatta luotiin kuva siitä millaisia tyttöjen ja poikien tulee olla. Se näkyy yhä vieläkin tässä ikäpolvessa.

Sodan jälkeinen vaurastuminen loi uskoa siihen, että menestystä voidaan saada työnteolla. Työteliäs sukupolvi on muovautunut monien asioiden summana. Kuri ja järjestys koulussa loivat lapselle myös turvallisuutta.

- Koululaisille kaaos on kaikkein pahinta. Kurikin on parempaa kuin sellainen ikuinen vellominen, sanoo Jalonen.

Näin minä opin, että elämää tämä vain on eikä riisiryynipuuroa.

Olli Jalosen kenkälaatikosta kaivama kuva on Ahveniston maauimalasta 60-luvun alusta. Naisilla on kukalliset leningit päällä ja altaassa läiskyy vesi korkeina aaltoina. Ahvenistonjärven ja altaan reunoilla vietti aina tuhansia ihmisiä sunnuntaipäivää.

- Muistan tämän koko sen ajan kuin muistan. Pelkäsin vähän uida täällä pikkupoikana, koska väkeä oli niin paljon. Toivottavasti uimalan rappiotila ei kestä ikuisesti. Nykyisin vain roskat kelluvat pohjalla.

Lähteet: YLE Häme / Salla Vuolteenaho