Sienet ovat nyt kortilla

Moni sienestäjä on kokenut tänä syksynä yllätyksen, kun vanhoilla tutuilla sieniapajilla ei ole vielä sienen sientä näkynyt. Syynä on kuiva ja kuuma kesä, joka pitää sienirihmastot uinumassa maan alla.

sienet
Kanttarelleja muovirasioissa.
YLE / Tarja Nyyssönen

Sieniä ei ole Etelä-Savosta löytynyt kuin yksittäisiä kappaleita. Etelä-Savon Marttojen sienineuvoja Anneli Miekk-oja ei muista näin sieniköyhää syksyä olleen aiemmin.

- Vaikka nyt on satanut vettä, ei se paljon auta, kun sienet kaipaisivat myös lämpöä. Öidenkin pitäisi olla lämpimämpiä että sienet tästä nousisivat.

Vielä on siis arvoitus, millaiseksi sienisato tänä vuonna kehittyy. Kesän vaikutuksista ei osaa oikein kukaan tehdä ennusteita. Ainakin tatteja odotetaan tulevan aiempia vuosia vähemmän.

- Sehän voi olla, että vielä lokakuulla tatteja löytyy, jos vaan säät nyt muuttuvat suotuisiksi. Mutta mitään takeita asiasta ei voi antaa, Miekk-oja kertoo.

Syksyn sienilajikkeita voi odotella aina lumen tuloon asti, sillä ne kestävät paremmin kylmiä öitä. Sienten laatu ja koko ovat ainakin näillä näkymin hyviä.

- Ne yksittäiset sienet mitä olen löytänyt, ovat olleet hyvän kokoisia ja laatuisia. Jossain vaiheessa kantarellit olivat pieniä, kuivia käppänöitä, mutta nyt koko on ihan normaali.

Varo valkokärpässientä

Koko maassa ei kuitenkaan kärsitä sienipulasta. Etenkin Länsi-Suomessa ja Kainuussa on saatu tatteja runsaasti sienikoriin.

Etelä-Savossakin on tavattu tänä syksynä erityisen paljon valkokärpässieniä. Anneli Miekk-oja muistuttaa, että tuo herkkusientä muistuttava valkoinen sieni on yksi maamme myrkyllisimmistä, eikä sen myrkky lähde edes keittämällä.

- Nyt kun on vähän sieniä metsässä, toivon ettei ihmisille tule tunnetta, että ne vähätkin pitää kerätä ja unohdetaan sienten tunnistaminen. Nyrkkisääntö on edelleen, että kerää vain ne, jotka varmasti pystyt tunnistamaan. Sienikirja kannattaa tänä vuonna ottaa metsään mukaan.

Miekk-ojan vinkki valkokärpässienen ja herkkusienen erottamiseksi perustuu helttojen tutkimiseen. Valkokärpässienellä heltat ovat valkoiset, kun taas herkkusienellä ne ovat jo nuorella sienellä tummat.

- Mutta kannattaa turvautua sienikirjaan ja katsoa että kaikki tunnusmerkit täyttyvät, ennen kuin sienen ruokakoriin kerää.

Virolaista kantareillia saa torilta

Jos ei muualta, niin ainakin torilta sieniä voi löytää. Mikkelin torilla virolaisia kantarelleja oli kaupittelemassa Tero Puikkonen.

- Kotimaista sientä on ennätysmäisen heikosti ollut nyt saatavilla. Kaikki, mitä on saatu, on mennyt heti kaupaksi. Nämä virolaisetkin ovat aika pikkuisia, Puikkonen kuvailee kantarelleja.

Sienet ovat nyt olleet noin 15-20 prosenttia normaalia kuivempia, ja Puikkosellakin on ollut vaikeuksia saada kolmen kilon laatikkoon mahtumaan painon vaatimaa määrää.

- Kyllä sitä on jouduttu 2,5 kilon laatikoita nyt myymään.

Niin kantarellien kuin haapasientenkin osalta tilanne näyttää huonolta ja Puikkonen epäilee, että tänä syksynä jäävät suolasienet tekemättä. Normaalisti sienikausi alkaa torillakin heinäkuun alussa.

- Aikasempina vuosina on sieniä lähetetty meiltä tukkukauppaankin, mutta nyt nämä vähät sienet ovat menneet maakunnan omissa pöydissä.

Kotimaista sientä Puikkoselta kysytään päivittäin ja viimevuotiset suolasienet ovat menneet kuin kuumille kiville.

- Toivotaan nyt että sieniä alkaa löytyä. Tateista ainakin on kuulunut huhuja, että muutamia olisi jossain päin nähty, mies nauraa.

Lähteet: YLE Etelä-Savo