Helsingin yliopiston erikoishammaslääkärien koulutukselle moitteet

Helsingin yliopiston vaatimukset suu- ja leukakirurgiaan erikoistuville hammaslääkäreille ovat vastoin asetuksia, sanoo eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajunoja. Hän patistaa nyt opetusministeriötä yhdenmukaistamaan erikoistumisen eri yliopistoissa.

Kuva: Yle

Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta vaatii, että suu- ja leukakirurgiaan erikoistuvilla on oltava sekä hammaslääkärin että lääkärin perustutkinto. Erikoishammaslääkäriasetus ei kuitenkaan edellytä tätä.

Ministeriön mukaan kahden perustutkinnon suorittaminen ei ole edes nykyaikaisen koulutuspolitiikan mukaista.

Suu- ja leukakirurgiaan voi erikoistua Suomessa neljässä yliopistossa. Helsingin yliopiston vaatimukset poikkeavat Turun, Oulun ja Kuopion vastaavista koulutuksista.

Lisäksi muualla kuin Helsingin yliopistossa koulutus tapahtuu koko ajan palkallisessa erikoistumisvirassa.