Elokuvat hakevat vaikutteita peleistä

Hollywood-elokuvat ovat viime aikoina ryhtyneet hakemaan vaikutteita pelimaailmasta. Elokuvan, televisiosarjan tai pelin käsikirjoittaminen eivät loppujen lopuksi eroa paljon toisistaan.

kulttuuri
Alan Wake -peli

Esimerkiksi Inception, yksi viime aikojen kehutuimmista elokuvista, on leimallisen pelimäinen.

- Siinä on samankaltaisia tasoja kuin videopeleissä, ja tässä tapauksessa tämä taso on unenomaisuus. Yhteneväisyys pelimaailmaan on suorastaan käsinkosketeltavaa, pohtii tv-käsikirjoittaja ja kouluttaja Guy Meredith.

Vastaavasti voidaan huomata, että esimerkiksi suosittu Alan Wake -peli operoi paljolti elokuvamaisilla ja tv-sarjamaisilla elementeillä. Pelikäsikirjoittaja Sami Järvi kertookin, että peliä pätkittiin televisiomaisesti kutkuttavaan cliffhanger-tilanteeseen päättyviin jaksoihin.

Lähteet: YLE Uutiset