Iranin kivitystuomiota arvostellaan Euroopassa rajusti

Iranilaiselle naiselle langetettu kivitystuomio herättää jyrkkää arvostelua Euroopassa. Iranilainen oikeudenkäyttö sai tiistaina tinkimättömän tuomion korkeimmalta eurooppalaiselta taholta, kun EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso kritisoi tuomiota kovin sanoin.

Ulkomaat
Puolalaiset osoittavat mieltään Iranin suurlähetystön edustalla Varsovassa.
Puolalaiset osoittivat Iranin suurlähetystön edustalla mieltään Sakineh Mohammadi Ashtianin tuomiota vastaan elokuun lopussa.Tomasz Gzell / EPA

- Olen tyrmistynyt, kun sain kuulla että Sakineh Mohammadi Ashtiani on tuomittu kuolemaan kivittämällä. Tämä on sanoin kuvaamattoman barbaarista, Barroso sanoo.

43-vuotiaan kahden lapsen äidin saamaa tuomiota vastaan on osoitettu tiistaina mieltä mm. Roomassa. Ranskan ulkoministerin Bernard Kouchnerin sanoin tuomio on puolestaan keskiaikaa ja paluuta barbariaan.

Tuomionsa Sakineh Ashtiani sai neljä vuotta sitten - häntä syytettiin aviorikoksesta. Myöhemmin viranomaiset alkoivat epäillä naista myös osallisuudesta miehensä murhaan. Päälle päätteeksi häntä uhkaa poikansa mukaan raipparangaistus säädyttömyydestä.

Euroopassa kivitystuomiota pidetään yleisesti täysin ihmisarvon vastaisena ja tätä tapausta erityisesti naisia halventavana. Iran ei lännen kannoille lämpene.

- Valitettavasti Euroopassa puolustetaan henkilöä, joka on tuomiolla murhasta ja aviorikoksesta. Ne ovat kaksi tämän rouvan tekemää vakavaa rikosta eikä niistä pidä tehdä mitään ihmisoikeuskysymystä, sanoo Iranin ulkoministeriön edustaja Ramin Mehman-Parast.

Tuomion täytäntöönpanoa on lykätty ja tapaus on nyt Iranin korkeimman oikeusasteen käsittelyssä. Kivitys voi kuitenkin toteutua hyvinkin pian, epäilee naista puolustanut asianajaja - joka viranomaisten pelossa on paennut perheineen Norjaan.

Hänen mukaansa kivitystä luultavasti lykätään käynnissä olevan paastokuukauden yli. Mutta sen jälkeen, jo tämän viikon lopulla, tuomio saatetaan panna pian täytäntöön.

Lähteet: YLE Uutiset