Kreikka sai lisää EU-apua, Slovakia kieltäytyi

EU:n valtiovarainministerit ovat hyväksyneet uuden, yhdeksän miljardin euron avustuserän talousvaikeuksissa kamppailevalle Kreikalle. Slovakia epäsi oman osuutensa.

talous

Slovakian uusi oikeistolainen hallitus katsoo, ettei Slovakian veronmaksajilla ole velvollisuutta tukea Kreikkaa. Slovakia on euromaista köyhin, mutta se on onnistunut pitämään taloutensa vakaana, joskin muiden EU-maiden avulla.

Slovakian osuus olisi ollut tässä vaiheessa 816 miljoonaa euroa. EU:n Kreikalle lupaama apupaketti on koko suuruudeltaan huikeat 110 miljardia.

EU-ministerit kritisoivat ankarin sanoin Slovakiaa. Esimerkiksi Itävallan talousministeri Josef Pröll painotti Slovakian sitoutuneen Kreikan avustamiseen. Pröll vaati keskusteluja, joissa Slovakiaa kehotettaisiin ottamaan tulevaisuudessa sitoumuksensa vakavasti.

Monet ministerit arvelivat myös, että Slovakian käytös saa unionin suuret nettomaksajamaat haluttomammiksi tukemaan Slovakian kaltaisia maita, joten Slovakian käytös saattaa ajan mittaan tulla sille itselleen kalliiksi.

Lähteet: Reuters