1. yle.fi
  2. Uutiset

Sorosilta jättilahjoitus Human Rights Watchille

Suursijoittaja ja hyväntekeväisyyden harjoittaja George Soros on lahjoittanut 100 miljoonaa dollaria amerikkalaiselle ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchille. Soros haluaa vahvistaa järjestöä ja kannustaa muitakin kuin amerikkalaisia tukemaan sen toimintaa.

Ulkomaat

100 miljoonan dollarin eli 80 miljoonan euron summa lahjoitetaan kymmenen vuoden kuluessa. Human Rights Watchin vuosibudjetti on noin 40 miljoonaa euroa.

Järjestö tarkkailee ihmisoikeuksia lähes sadassa maassa. Unkarilaissyntyinen, mutta Yhdysvalloissa asuva, Soros sanoo, että järjestön on tätä nykyä liian amerikkalainen. Nyt noin 70 prosenttia varoista ja 80 prosenttia johtokunnan jäsenistä tulee Yhdysvalloista.

Soros haluaisi häivyttää Human Rights Watchin amerikkalaista luonnetta, koska hänen mukaansa Yhdysvallat menetti moraalista arvovaltaa presidentti George Bushin kaudella.

- Nyt järjestö on vastatuulessa, koska amerikkalaisten väliintuloa vastustetaan, hän sanoo.

Human Rights Watch itse vakuuttaa olevansa riippumaton Yhdysvaltain hallituksesta. Eri puolilla maailmaa hyväntekeväisyyttä harjoittava George Soros haluaa vahvistaa ihmisoikeusjärjestön toimintaa mm. Intiassa ja Brasiliassa.

Lähteet: AP

Lue seuraavaksi