1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Japanilaiset kalarullat

Yle Uutisten artikkeliarkisto
Kalarulla ja parsaa kastikkeessa.
YLE / Ari Vihanta

lohifile

ahven- tai kuhafile

norilehtiä

kalalientä

valkoviiniä

(kermaa)

Aseta norilehdet voipaperille. Lado niiden päälle noin sentin paksuisia lohifilesiivuja ja mausta. Lado lohen päälle ahvenfileitä ja mausta ahvenet. Kääri kalat voipaperin avulla "kääretortuksi" ja sulje paketti kuten karamelli pyörittäen voipaperin päät rusetiksi.

Aseta kalarulla uunivuokaan, kaada päälle kalalientä ja valkoviiniä niin, että kääre miltei peittyy. Kypsytä uunissa miedolla lämmöllä noin 40 minuuttia.

Nosta kalarulla varovasti leikkuulaudalle ja avaa voipaperi avataan. Rullasta leikataan noin 2 sentin siivuja.

Kalaliemi, jossa kala kypsyi, käytetään kastikkeeksi. Lisää liemeen suurusteeksi hieman veteen luotettua maissitärkkelysjauhoa. Lisää valkoviiniä ja halutessasi kermaa. Kiehauta kastike.

Aseta tarjolle siten, että laitat kalarullasta leikatut siivut kastikkeella kiilloitetulle lautaselle. Lisäkkeeksi esimerkiksi tuoretta parsaa, perunoita tai jasmiiniriisiä.

Lähteet: Juho Jokinen

Lue seuraavaksi